NAURETTAVAT LÄHTÖRUUTURANGAISTUKSET

Italian Grand Prix sen todisti. Kun kuljettajat asettuivat sunnuntaina ajettavaan kilpailuun omiin lähtöruutuihinsa, niin ainoastaan paalupaikan ottanut Mercedeksen Lewis Hamilton ajoi autonsa siihen ruutuun mihin hän aika-ajossa ylsi. Kaikkien muiden lähtöruutu oli jotakin muuta. Suurin syy näihin muutoksiin oli se, että peräti yhdeksän eri kuljettajaa sai, kuka mistäkin syystä, lähtöpaikkarangaistuksia. Toiset kolme ruutua, toiset, viisi tai kymmenen ja varsinainen lähtöruuturangaistusten ”kuninkaaksi” nousi McLarenin Stoffel Vandoorne 65:llä lähtöruudulla. Joku sanoikin leikillään, että Vandoornen olisi pitänyt startata sunnuntain kisaan, 25 km:n päässä olevalta, Como-järven eteläiseltä parkkipaikalta.

Eli summa summarum, eli kaikki yhteensä, lähtöpaikkarangaistus-systeemi on osoittautunut surkeutensa. Siitä voidaan syyttää muutamaa huonoa päätöstä. Ensimmäinen ja kaikkein suurin huonous on nykyinen, erittäin monisärmäinen ja monimutkainen hybridimoottori. Siinä on liian monta, liian helposti rikkoutuvaa osaa ja kun jokaisesta rikkoutuvasta osasta saa sallitun neljän tai viiden osan vaihtamisen jälkeen näitä rangaistuksia, niin ollaan tässä rangaistusten ”suossa”. Toinen huono päätös oli, että kausi pitäisi selvitä neljällä moottorilla ja siihen liittyvillä osilla (hybridipatterit, turbot, vaihdelaatikot jne.), jos haluaa selvitä ilman lähtöpaikkarangaistuksia. Miksi vain neljällä? No siksi, että tallit säästäisivät rahaa! Mistä se säästö tulee kun käyttöön otetaan viides, kuudes tai seitsemäs moottori?? Ovatko ne moottorit ja muut vaihtoon menevät osat ilmaisia niiden neljän sallitun jälkeen? FIA:n ja koko sääntönikkariryhmän olisi pitänyt heti lähtökohtaisesti ymmärtää, että yksikään talli, rikas tai vähemmän rikas, ei tule selviytymään 20 osakilpailua käsittävästä sarjasta pelkästään neljällä moottorilla ja vaihdelaatikolla sekä niihin liittyvillä osilla. Sääntö olisi pitänyt tehdä vähintään kuutta tai seitsemää moottoria varten, eikä pelkästään neljää. No, päätös oli mitä oli ja nyt tarvitaan järkevää pohdintaa ensi kautta varten.

Autosport-lehden tekninen asiantuntija, entinen F1-autojen suunnittelija, Gary Anderson, on pohtinut tätä samaa ongelmaa ja hänen mielestä on väärin että kuljettajia rangaistaan siitä, että laitteet eivät kestä. Olen hänen kanssa täysin samaa mieltä. Rangaistuksen kohteena, jos yleensä rangaistuksia näissä asioissa tarvitaan, pitäisivät olla tallit, jotka F1-autoja (moottoreineen päivineen) rakentavat. Mikä on talleille kaikkein tärkeintä? Nykyjärjestelmässä se, että rahat jaetaan valmistajien sarjan menestyksen perusteella. Paras saa eniten ja huonoin vähiten rahaa yhteisestä jaettavasta kakusta. Ero voivat olla kymmenien miljoonien eurojen luokkaa. Mitäpä jos lähtöruutujen sijasta rangaistuksiksi otettaisiinkin valmistajien sarjan pisteiden menettäminen jollakin yhteisesti sovitulla prosenttimäärällä. Mitä ne prosentit olisivat, jättäisin viisaampien mietittäväksi, mutta vain esimerkin vuoksi sanottakoon, että moottorin vaihdosta menettäisi 15 % pisteistä ja pelkän MGU-H:n vaihdosta 3 %. Jos näin olisi toimittu, silloin Monzan aika-ajossa toiseksi ajanut Red Bullin Max Verstappen olisi saanut pitää lähtöpaikkansa eikä miestä olisi siirretty lähtöruutuun 13 (10 paikkaa moottorin vaihdosta, 5 paikkaa MGU-H:n vaihdosta ja 5 paikkaa turbon vaihdosta). Se, että hän ei joutunut lähtöruutuun 20 (viimeinen ruutu), johtui muiden kuljettajien saamista lähtöruuturangaistuksista. Todennäköisesti Max olisi ajanut erilaisen kilpailun toisesta ruudusta kuin 13:sta. Se, että rengasrikko heikensi hänen lopullisia mahdollisuuksiaan, sellaista ei kukaan voi koskaan ennakoida. Ruutulipulle hän ajoi sijalla 10.

Verstappen ja/and Grosjean, Monza 2017

Mitä tahansa sääntöporukka päättääkin tehdä jo ensi kaudeksi, siihen päätökseen vaikuttavat monet eri asiat. Kauden 2020 loppuun asti mennään nykyisen rahanjaon kaavalla, mutta sen jälkeen rahat saatetaan jakaa jollakin toisella systeemillä. Siihen asti pisteiden kerääminen valmistajien sarjassa säilyy erittäin tärkeänä osana. Jäädään odottamaan ja toivotaan hyvää lopputulosta.

REDICILOUS GRID PLACE PENALTIES

Italian F1 Grand Prix proved it. When the drivers took their places on the grid, only one driver, the pole sitter, Lewis Hamilton, drove his Mercedes to the place he earned in qualifying. All others had to take different grid slots. The reason for this was the fact that nine different drivers, for different reasons, got a grid penalty. “The king of the grid penalty” in Monza was McLaren’s Stoffel Vandoorne, with 65 grid slots.

What we saw in Monza just proved that the grid penalty system is just not working for the benefit of the fans. And the reason that we are in this situation today is the fact about few stupid decisions done by FIA and the F1 rule commission, or whatever it is called.  First bad decision was the complicated and very expensive hybrid engines the teams are forced to use today. Secondly the teams can use only four engines (and other power train parts) without grid penalties. That was another bad decision. The limit should have been at least in five or even seven engines. Decision makers should have known, that it is nearly impossible, even with rich teams, to get through 20 races with only four power units.

What can F1 do to get rid of this present penalty system? Well, as Autosport’s Gary Anderson wisely wrote, the penalties should hurt the teams and not the drivers. At the moment the most important thing for the teams is to be successful in constructors’ championship. Money will be distributed according to the placing in the series and that  will be decided by the points they earned during the season. Why not take points away from the teams, if engine or part of it has to be changed? Let’s say that the first engine over the allowed four, would cost 15 % of the point total until that time. And if the MGU-H part should be changed, it would cost 3 %. If the rule would have been in place in last race, Max Verstappen, who drove to second place in qualifying, would have started there instead of last grid slot (10 place penalty for engine change, 5 places for MGU-H change and 5 places for turbo change). In the end his grid place was 13, as so many other drivers were also penalized.

Constrauctor’s prize money will be more or less the same, as it is today, until the end of 2020. So, until then the rule makers should find a way to make penalty system better. They should call Gary Anderson or me. We have one idea, which is not too bad.

Mainokset

RANGAISTUS SILLE MUTTA EI TÄLLE

Pakko palata Unkarin viikonlopun yhteen isoon puheenaiheeseen, eli Max Verstappenin törmäämiseen Daniel Ricciardon kanssa ensimmäisellä kierroksella radan toisessa mutkassa ja siitä saamaansa 10 sekunnin pysähdysrangaistukseen. Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että rangaistus oli liian kova. Jos siitä oli pakko antaa rangaistus, niin viisi sekuntia stoppia olisi kyllä mielestäni riittänyt. Ja tuskin synti olisi ollut liian suuri, vaikka Verstappen olisi selvinnyt siitä kokonaan ilman rangaistusta.

Miksi tällainen helpotus? No ensinnäkin siksi, että lähdön jälkeen ensimmäisellä kierroksella ja radan parissa ensimmäisessä vähän hitaammassa mutkassa on hyvin todennäköistä, että kuljettajat osuvat toisiinsa. Se on lähes aina odotettavissa ja melkein aina molemmat osapuolet kärsivät siitä. Joskus jos on hyvää tuuria, silloin peli jatkuu ilman murheita kummallekaan osapuolelle.

Toisaalta F1-kisojen herkullisin hetki on lähtö ja sen jälkeiset pari ensimmäistä mutkaa. Silloin yritystä on usein enemmän kuin malttia ja taitoa ja sen seurauksena näemme usein dramaattisia tilanteita. Kun autoletka asettuu lopulta jonoon, sen jälkeen dramatiikkaa tarjotaan hyvin vähän.

Koska Verstappenia rankaistiin, silloin olisi pitänyt rangaista myös Nico Hülkenbergia hänen osuessa Renaultillaan ohitustilanteessa voimalla Roman Grosjeanin Haas-autoon. Ei tullut rangaistusta. Eikä siinäkään kun Fernando Alonso puski McLaren-Hondalla Carlos Sainzin Toro Rosson pois edestään. Siitäkään ei jaettu pysähdysrangaistusta. Miksi? Sitä en tiedä. Nämä rangaistuksiin liittyvät epäjohdonmukaisuudet ja erilaiset tulkinnat ovat saaneet kuljettajat sekä hämilleen, että vihaisiksi. Ymmärrän senkin, että FIA yrittää koko ajan parantaa tilannetta, mutta johtuuko epäsäännöllisyys siitä, että joka kerta (lähes) tuomariston kokoonpano on erilainen? Voi olla.

FIA:lle on kuitenkin annettava arvostusta siitä, että se on tietoisesti yrittänyt pääsemään pois liian helposti jaettavista rangaistuksista. Siinä se on myös onnistunut mielestäni hyvin. Onhan se ollut tyhmää, että melkein jokainen ohitustilanne johti jommankumman, ohittajan tai ohitettavan, rankaisemiseen, jos autot hipaisivat toisiaan.

Tähän loppuun vielä yksi ajatus, josta moni kärkikuljettaja on varmasti eri mieltä. Miksi kierroksella ohitettavien on annettava ohittajalle tietä, siirtymällä pois alta? Mielestäni nopeampi kuljettaja/auto kyllä pääsee kierroksella ohitettavan ohi, jos vain malttaa odottaa oikeata hetkeä, vaikka hitaampi ei hänelle tietä antaisikaan. Koko ohituskaruselli tulisi ihan uuteen valoon ja voisi lisätä kisaan liittyvää jännitystä, varsinkin kilpailujen loppupuolella, kun oikeasti taistellaan kilpailun voitosta. Ainakin tätä ajatusta kannattaisi miettiä tosissaan.

PENALTY FOR HIM BUT NOT FOR HIM

I just have to get back to last weekend’s one top talking point, which was Max Verstappen’s 10 second stop’n’go penalty. After the start, in the second turn he touched with his Toro Rosso-car his teammates, Daniel Ricciardo’s car so that Ricciardo went wide to the crass and seconds later had to retire with flat left rear tire. It was Verstappen’s mistake, I agree, but 10 second stop’n’go was way too much. Five seconds would have been better and I would have left it without any time penalty whatsoever. Maybe the point-penalty system would have been enough, like let’s say add two point to his tally of penalty-points and that’s it.

Stroll Williams
Lance Stroll ja/and Williams FW40

Why I see it like that? Well, first of all after every start the first two turn are potentially the most likely places to see cars hitting each others. And most of the time both parties suffer from running to each other. If they are lucky, they can continue without any harm. On the other hand the start and couple of first corners of each race are the most exciting moments in every Grand Prix. And everybody knows that it is in many ways critical to get past that without problems. However, there is very little one or FIA can do, so it is up to every driver to make most out of it. Maybe patient is the word and way to act during the first lap of each race.

Back to Verstappen’s penalty. Why the stewards penalized Verstappen but not Renault’s Nico Hulkenberg, who just as ruthlessly hit Roman Grosjean’s Haas car. Or like McLaren’s Fernando Alonso who pushed Toro Rosso’s Carlos Sainz to the side and got past him? I don’t know the answers but those two episodes were almost just as bad. The inconsistency with penalties has been constant topic of the drivers and teams as well, so something must be done to it. Perhaps we should have the same steward trio in every race?

To close this blog I hope something that most of the top drivers wouldn’t like. In the future let’s forget the blue flags and see how much effort every front runner would need, in order to overtake the ones they are overlapping. I think it would add something to the overall excitement of every race. What do you think?

HAPANTA MAITOA

Luulisi, että kun tiukan kisan jälkeen palkintopallilla seisoo kaksi suomalaista, Ferrarin Kimi Räikkönen kakkosena ja Mercedeksen Valtteri Bottas kolmosena, se olisi riemun ja juhlinnan paikka. No, kyllähän sitä saa ja voi vähän juhlia, mutta minun on pakko sanoa, että ainakin minulle lopputulos maistui happamalta maidolta.

Jos homma olisi mennyt niin kuin sen olisi pitänyt mennä, niin Räikkönen Ferrari-miehistä nopeampana kuljettajana olisi pitänyt voittaa kisa ja Bottaksen ei olisi tarvinnut kisan puolessa välissä päästää suosiolla ja tallin ”määräyksellä” Lewis Hamiltonia edelleen. Jos Bottas olisi saanut ajaa täysin oman kisansa, mistä sen tietää, vaikka hän olisi pystynyt prässäämään ja jopa ohittamaan ohjausongelman kanssa painineen Sebastian Vettelin. No, näin eivät tapahtumat menneet ja Vettel sai hitaampana, mutta toistaiseksi pisteitä enemmän keränneenä, pitää paikkansa kärjessä. Bottas puolestaan sai, kuten hänelle kisan aikana sanottiin, takaisin kolmannen sijansa, jos Hamilton ei saa Räikköstä kiinni, eikä pääse hänestä ohi. Hamiltonille arvostusta siitä, että hän toimi tallin toivomalla tavalla. Nämä ovat kuitenkin sellaisia pieniä yksityiskohtia ja sisäsiittoisia epäkohtia joita ei haluaisi kilpailuissa nähdä. Ne kuitenkin kuuluvat isomassa kuvassa F1 touhuun ja näiden kanssa meidän on vain elettävä.

Alonson juhlat 30.7.
Alonsolla tupla syy juhlaan: Syntymäpäivä (29.7.) ja kisan kuudes sija

Tämä happamuuden vastapainona oli mukava nähdä, että Fernando Alonso toi McLaren-Hondan ruutulipulle kuudentena. Kaiken haukkumisen ja surkeiden tulosten jälkeen McLaren ja aivan erityisesti Honda voi lähteä kesälomalle hyvillä fiiliksillä. Kuukauden kuluttua ajettava Belgian osakilpailu Spa-Francorchampsin radalla pudottaa sitten Hondan miehet takaisin maan pinnalle.

SOUR MILK

One would think that when two Finns are on the podium, Ferrari’s Kimi Räikkönen second and Mercedes’ Valtteri Bottas third, it would be a reason to celebrate. Well, you can have a small celebration if you wish, but to me the end result tasted like sour milk.

If things had gone as they should have, then Räikkönen, as a quicker Ferrari driver today, would have been the winner and Bottas on the other hand would not have been in a position to let Lewis Hamilton to pass him due to a team order. If Bottas could have kept his position, nobody knows how hard he would have been able put pressure on Sebastian Vettel, with his steering problem, towards the end of the race. Well, we saw what happened and Vettel, with more points on his tally, won the race. Bottas, to my surprise, got his third place back on the final turn of the race, when Hamilton pull over, as the team had told him, because he was not able to catch Räikkönen during the second half of the race. Hats off to Hamilton. He sacrificed three championship points in his fight for this year’s title. Ferrari was not willing to do, more or less, the same, by letting Räikkönen win the race over Vettel.

After all this “sour milk” feeling I was more than happy to see Fernando Alonso and McLaren-Honda to get sixth in the end. After all the bad yelling and bad press what they been receiving during this season, it must have been good to see something positive before the summer break. It will be different story next time around, when the racing continues in Belgium’s Spa-Francorchamps circuit towards the end of August. There Honda and McLaren people will see the reality again. Hope not, but that’s the way it most likely will go.

VETTEL ON LYÖTÄVISSÄ

Huolimatta siitä, että Sebastian Vettel ajoi Ferrarillaan loistavan aika-ajon ja otti nimiinsä paalupaikan, hän on siitä huolimatta lyötävissä. Kimi Räikkönen jäi hänestä vain vähänpäälle kymmenyksen, eikä Valtteri Bottaksenkaan ero saksalaiseen ollut kuin vähän päälle kaksi sekunnin kymmenystä. Erot ovat niin pieniä, että lähtö ja sen onnistuminen nousee suureen arvoon. Jos esimerkiksi Bottas ottaa samanlaisen rakettilähdön minkä näimme Itävallassa, niin kisa voi olla hänen heiniään. Tai jos Kimi Räikkönen yllättää kakkosruudusta ja vääntää väkisin itsensä piikkipaikalle ja kisan kärkimieheksi. Nämä ovat täysin mahdollisia asioita.

On sitten kokonaan toinen asia nähdä kuinka kunkin kuljettajan/tallin taktiikat osuvat kohdilleen. Pieni pelko on olemassa, että Räikkönen ei saa voittaa Vetteliä, varsinkaan siinä tapauksessa jos miehet ajavat kisan loppuvaiheissa peräkkäin, Kimi edellä ja Vettel hänen takanaan. No, voi olla että sitä tilannetta ei tule ollenkaan.

Joka tapauksessa voidaan sanoa, että kattaus sunnuntain kisaan on erittäin herkullinen. Eikä unohdeta sitäkään, että renkaita muita paremmin säästävät Red Bullit, Max Verstappen ruudussa P5 ja Daniel Ricciardo ruudussa P6, voivat aiheuttaa ylimääräisiä sydämentykytyksiä kahdelle kärkitallille ja niiden kuljettajille kisan loppupuolella. Varsinkin jos kisan aikana paikalle tulee ukkoskuuroja.

Ja pakko on sanoa tähän lopuksi pieni kunnioittava sana McLaren-Hondalle ja aivan erityisesti Hondalle, joka on saanut koko alkuvuoden ajan niin paljon kuraa niskaansa, että vähempikin olisi riittänyt. Fernando Alonso (P8) ja Stoffel Vandoorne (P9) ajoivat molemmat kympin sakkiin ja suunta on tällä hetkellä oikea. Kisa paljastaa sitten sen onko luotettavuus kehittynyt käsi kädessä parantuneen vauhdin kanssa. Toivotaan niin.

VETTEL COULD BE BEATEN

Regardless of the fact that Sebastian Vettel took with his Ferrari impressive pole position in Hungarian GP’s qualifying, he is still possible to beat. Kimi Räikkönen, his team mate, lost just a fraction more than one tenth of a second and Mercedes’ Valtteri Bottas, no more than 0,254 seconds. Time differences are so small that big emphasis will be in the start. Whoever gets that right, might be the winner in the end.

It is totally other thing to look who gets the strategy right. There is one logical fear that Ferrari wants Vettel to be on the checkered flag before Räikkönen especially in a situation, towards the end of the race, if Räikkönen is just in front of Vettel. Well, could be that it will not happen like that.

Whatever happens on Sunday, the settings are great for good racing. And we should not forget that Red Bull drivers, Max Verstappen (P5) and Daniel Ricciardo (P6) are dangerous pair with their tire sawing cars. Especially so, if it happens to rain during the race. Some are expecting thunder storms for tomorrow.

Ricciardo ja Red Bull auto 29.7.
Daniel Ricciardon päivä alkoi huonosti. DR’s day started badly

And in the end I have to say few respected words for McLaren-Honda and especially to Honda, who has been under enormous stress during the first half of this season. Fernando Alonso took P8 and Stoffel Vandoorne P9 in qualifying and it was a big step towards the right direction for the team. Honda is finding the speed, step by step, and now they have to find the reliability as well. Let’s hope that it will happen as well.

KAIKKI ON MAHDOLLISTA

Kun kolmen kärkitallin, Mercedeksen, Ferrarin ja Red Bullin, kaikki kuljettajat mahtuvat 0,4 sekunnin sisään, ajettuaan kaksi 90 minuutin harjoitusjaksoa, voi sanoa, että kärjessä on todella tasaista. Jopa niin tasaista, että jos mielii osallistua menestyksellisesti vaikka super-tripla veikkaukseen, kannattaa veikata monia vaihtoehtoja. Tilanne kun on se, että mitään vaihtoehdoista ei voi pitää täysin varmana.

Näinhän sen pitääkin olla. Oma arvioni on kuitenkin se, että vielä emme nähneet kaikkea hyvää Mercedeksen emmekä Ferrarin toimesta, siksi jätetään Daniel Ricciardon ensimmäiset sijat kummassakin harjoituksessa vielä omaan arvoonsa.  Kovan luokan varoituksen Ricciardo kuitenkin jo antoi. Fakta on myös se, että Hungaroringin syheröisellä radalla raa’at moottorien tehot eivät ratkaise niin paljon kuin pitkiä suoria omaavilla radoilla. Tästä syystä Red Bullilla on Renaultin moottorin kanssa mahdollisuus yllätyksiin.

Kärkitallien takana teki Nico Hulkenberg jälleen hyvää työtä Renaultillaan, oltuaan seitsemänneksi nopein. Hänen tallikaverinsa, Jolyon Palmer sen sijaan iski taas yhden naulan siihen laatikkoon johon laitetaan kuljettaja, kun hänen rahdataan pois kuninkuusluokasta. Alokasmainen ajovirhe FP2:sen lopussa johti rengasvalliin ajoon. Selittelylle ei jäänyt siinä virheessä tilaa.

Hulkenberg Unkari 28.7.
Nico Hülkenberg, Renault

Neliapila Fernando Alonso (P8), Carlos Sainz (P9), Stoffel Vandoorne (P10) ja Esteban Ocon (P11), tekivät kaikki hyvää työtä ja taistelevat lauantain aika-ajossa Q3:seen pääsystä rystyset verissä. Kaikilla on siihen mahdollisuus. Tarjolla voi olla yksi kauden jännittävimmistä aika-ajoista.

EVERYTHING IS POSSIBLE

When top three teams, Mercedes, Ferrari and Red Bull, get all their six drivers within 0,4 seconds, after driving around the Hungaroring circuit for 2 x 90 minutes, you can say that it is really close driving. It is so close that if you would like to bet the top three, and make some money, you should make more than one variation. There isn’t one sure triple, so try your luck.

Kimi tulossa töihin 28.7.
Kimi Räikkönen tulossa töihin. Kimi Räikkönen is coming to work.

This is how it should be in modern day F1. However, I have a gut feeling that we did not see everything from Mercedes and Ferrari. So let’s leave Daniel Ricciardo’s two top places in peace and wait what tomorrow brings to us. At least he gave a strong warning about his chances. Hungaroring circuit is not a power circuit, so even if you don’t have the strongest engines, which is the case with Red Bull, you can still have a strong go.

Behind the top teams Nico Hülkenberg did again good work with Renault being seventh quickest. His team mate, Jolyon Palmer on the other hand, did not do good. He made a driving error in the last corner in the closing moments of FP2 and hit the tire wall braking his car. After very bad season so far, this was the thing he deeded the least. My guess is that after the summer break, some other driver will take his place at Renault.

Foursome, Fernando Alonso (P8), Carlos Sainz (P9), Stoffel Vandoorne (P10) and Esteban Ocon (P11) did all good job today and they are all fighting hard to get to the Q3 in qualifying. Each of them has a chance for it. I think that we have one of the better qualifying to enjoy on Saturday, when the afternoon action starts.

RANKAISKAA TALLEJA, ÄLKÄÄ KULJETTAJIA!

Ex F1-kuljettaja, Mark Webber, sen taisi sanoa ensimmäisenä, mutta myöhemmin monet muut kuljettajat ovat yhtyneet hänen ajatuksiinsa. Jos ja kun autosta ja erityisesti sen voimanlähteestä jotakin hajoaa, sallitun neljän voimayksikön jälkeen, rangaistuksena on aina lähtöruutujen heikentäminen sille kuljettajalle, jonka autosta milloinkin on kysymys. Eli lyhyesti, jos auton tekniikka pettää, siitä rangaistaan kuljettajaa ja vain välillisesti tallia.

Webberin ajatuksena oli, että rangaistaan sitä osapuolta, joka on syyllinen, eikä sitä joka on syytön tapahtuneeseen. Järjestelmä voisi olla seuraavanlainen. Kun moottori hajoaa ja joudutaan ottamaan viides, kuudes tai seitsemäs moottori käyttöön, otetaan tallilta valmistajien pisteitä pois. Jos niitä ei ole kertynyt, mikä on täysin mahdollista, niin silloin mennään negatiivisten pisteiden puolelle. Eli, esimerkiksi jos moottorin vaihto, vaikkapa viidennen moottorin tapauksessa tapahtuu, se maksaa 20 valmistajien sarjan pistettä. Jos kyseessä on vain turbon tai MGU-H tai MGU-K vaihtaminen, ne maksaisivat vain 10 valmistajien pistettä. Nämä vain esimerkkeinä. Silloin, jos yksi sama kuljettaja on joutunut vaihtamaan jo useampia moottoreita sallitun neljän moottorin jälkeen, kuten esimerkiksi McLaren-Hondan Fernando Alonso, silloin hän saisi jälleen uuden moottorin myötä pitää esimerkiksi aika-ajossa saavuttamansa lähtöruudun (P7 – P9 sijan), mikä se milloinkin on ollut, eikä hänen täytyisi jälleen kerran aloittaa kilpailu kaikkien muiden takaa tai muuten vaan paljon heikommasta lähtöruudusta.

Valmistajan sarjan pisteiden vähentämisellä on suuri merkitys, koska niiden perusteella määritetään tallien paremmuusjärjestys ja se puolestaan määrittää kuinka paljon kullekin tallille jaetaan rahaa FOM:n yhteisestä kakusta.

Ajatus on mielestäni kannatettava, mutta toki se edellyttäisi hienosäätämistä ja varsinkin riittävän monen osapuolen hyväksymistä.

TEAMS SHOULD PAY THE PRICE FOR ENGINE CHANGE, NOT THE DRIVERS

It was ex F1 driver Mark Webber, who said it first. He said that if team has to change the engine or part of it, after the allowed four power units, then the penalty should go to the teams and not towards the drivers.

If after an engine change a driver qualifies to P8 place, he should have the right to keep that place and the penalty should go to the team by reducing it’s constructors points, like for example 20 points. In case of turbos etc. the penalty could be less, perhaps something like 10 points or whatever.

If a driver makes mistakes or does dangerous driving or whatever, then he should suffer with grid penalties. But in a case of technical problems, the blame should be on teams. I like the idea. I hope that Ross Brawn and his buddies will at least give this idea a hard thinking.