TARINA KUVAN TAKANA, OSA 3

Kaudella 1999 Michael Schumacher kilpaili Ferrarilla neljättä kauttaan ja nyt näytti siltä, että hän olisi kauden alun jälkeen menossa ensimmäistä kertaa kohti maailmanmestaruutta Ferrarin kuljettajana. Britannian GP oli kauden kahdeksas osakilpailu ja siinä Schumacher ajoi ulos ensimmäisellä kierroksella, katkaisten ulosajossa jalkansa (sääriluu). Tallin päällikkö, Jean Todt, ymmärsi heti, että hän tarvitsi Schumin tilalle korvaavan kuljettajan. Ensin hän mietti Minardilla ajavia, Ferrarin ”varamiehiä”, Luca Badoeria ja Marc Genetä, mutta ei lämmennyt ajatukselle. Sen sijaan hän tiesi, että Mika Salo oli vapaana ja että suomalainen oli ihan yhtä hyvä kuski kuin Mika Häkkinen, joten ei kun soitto Salolle. Se soitto johti sopimukseen jonka pituus määräytyisi Schumin sairasloman perusteella.

Ensimmäinen kisa Schumin loukkaantumisen jälkeen ajettiin Itävallan A-1 ringillä (nykyisin Red Bull Ring) ja siinä kisassa pikavalmistautumisen jälkeen Salo onnistui ajamaan vain sijalle yhdeksän. Toinen kisa Saksan Hockenheimilla 1.8.1999, meni paremmin. Mika Häkkisen keskeytettyä kisansa johtopaikalta renkaan hajoamiseen, johtoon siirtyi Mika Salo Ferrarilla, perässään Ferrarin Eddie Irvine, joka oli nyt noussut Maranellon valtiksi ja tittelin tavoittelijaksi. Kuten odottaa saattoi Mika Salo joutui päästämään Irvinen ohitseen ja voittoon, Salon tyydyttyä kakkostilaan, vain sekunnin Irvinelle hävinneenä. Tosiasia on se, että Salo olisi kevyesti voittanut kisan jos olisi saanut sen tehdä. Niin paljon nopeampi hän oli kuin Irvine. Kolmanneksi kisassa ajoi Jordanin Heinz-Harald Frentzen.

Kuvassa Frentzen, Jacques Villeneuve ja Mika Salo kisan päätyttyä. Villeneuve keskeytti kisan jo ensimmäisellä kierroksella kolaroidessaan  Sauberin Pedro Dinizin kanssa. Siksi kanadalainen oli kerinnyt jo vaihtamaan ajoasun pois, kiirehdittyään onnittelemaan ystäväänsä Mika Saloa hienosta kilpailusta. Miehistä tuli hyvät ystävät Japanin kisavuosien aikana.

Salo ajoi kuusi kilpailua Ferrarilla ja vaikka Ferrari teki kaikkensa jotta Irvinestä olisi tullut maailmanmestari, niin ei käynyt. Mestaruuden otti Mika Häkkinen, jolle se oli toinen perättäinen.

 

STORY BEHIND THE PHOTO, PART 3

1999 season was Michael Schumacher’s fourth as an Ferrari driver, and after strong start to the season, he was well on his way towards the 1999 title. The British GP was 8th GP that year and after the start, he went off the circuit during the first lap and broke his leg. Team principal, Jean Todt (present FIA chairman) understood immediately that now he needed someone to take Schumi’s place in the following races. First he was thinking of Ferrari’s reserve men, Minardi drivers Luca Badoer or Marc Gene, but he felt that they were not fast and strong enough. However, he knew that Mika Salo, who was in his mind just as good driver as Mika Häkkinen and most of all he was available, so he called Salo. That call lead to a contract and the length of it was depending on Schumi’s recovery,

First race after the British GP was Austrian GP at the A-1 Ring in Spielberg. With almost no preparation for racing with Ferrari, Salo finished disappointing ninth. The second race, German GP on 1st of August in Hockenheim went much better. After 25 laps, with Mika Häkkinen leading the race with McLaren-Mercedes, one of his tires blew up and Mika Salo took the lead with Ferrari. Eddie Irvine was then running right behind Salo. Soon Salo got the “phone call” from Todt, asking him to let Irvine past him, as the Irish man was truly fighting for the championship. Well, Irvine won the race, Salo was second and Heinz-Harald Frentzen, with Jordan-Mugen-Honda third. It would have been easy victory for Salo, if Ferrari would have let him to do it. Salo was so much quicker than Irvine that day.

In this photo Frentzen (left), Jacques Villeneuve and Mika Salo are together after the race. Villeneuve had already changed his clothing as he had an accident on the first lap with Sauber’s Pedro Diniz. He just wanted to celebrate Mika’s fine race as he was a good friend to Mika. They became good friends while racing in Japan in early 90’s.

Salo drove six races with Ferrari and even though he did everything to help Irvine in a fight against Mika Häkkinen, it was Häkkinen who in the end got the title. It was Häkkinen’s second world title.

Mainokset

TARINA KUVAN TAKANA, OSA 2

F1 kausi 1991 käynnistyi Phoenixissa, Arizonassa, Yhdysvalloissa  10.3.1991. Se oli kolmas kerta kun F1 kisaili Phoenixin katuradalla, joka totuuden nimessä oli aika surkea kyhäelmä. Nopeat mutkat puuttuivat lähes kokonaan ja ysikymppisiä mutkia erottivat vain lyhyet suoranpätkät.

Kuvassa JJ Lehto, alias, Jyrki Järvilehto, katselee Scuderia Dallaran varikkopilttuussa monitorista aika-ajon tuloksia yhdessä tämän jutun tekijän kanssa. Kisaviikonloppu oli JJ:n ensimmäinen uudessa, Dallara-Judd-tallissa. Miesten välissä näkyy silloin Philip Morrisin tuotenäkyvyydestä vastannut, tummatukkainen Maurizio Arrivabene, joka tällä hetkellä toimii Ferrarin tallipäällikkönä. JJ:n tyytyväinen katse kertoo siitä, että mies oli aika-ajon 10. nopein. Dallaran käyttämät, erittäin pitävät Pirellin aika-ajorenkaat olivat loistavat, mutta kisoissa ne eivät juuri koskaan toimineet kunnolla. Itse kilpailu Dallaran BMS-191 autolla, jossa oli Juddin 3,5 ltr V10-moottori, ei sujunut ihan yhtä hyvin, auton kytkimen petettyä jo 12 ajetun kierroksen jälkeen.

Mika Häkkinen oli Lotus-Juddilla aika-ajossa 13. Kisassa Häkkinen keskeytti moottoririkkoon 59 ajetun kierroksen jälkeen. Kilpailu oli Mika Häkkisen F1-uran ensimmäinen.

Kisan voitti Ayrton Senna McLaren-Hondalla. Alain Prost oli Ferrarilla toinen ja Nelson Piquet Benetton-Fordilla kolmas.

Phoenixin kisaviikonloppuun osallistui yhteensä 34 kuljettajaa ja autoa, joista kahdeksan piti osallistua perjantai aamuna klo 08-09 esikarsintaan. Siitä selvisi neljä parasta mukaan aika-ajoon, missä sitten neljä hitainta karsiutui pois aika-ajossa. 26 autoa starttasi kilpailuun ja niistä peräti 14 keskeytti kilpailun, kuka mistäkin syystä.

Kuvaaja/photo: Antti Puskala

THE STORY BEHIND THE PHOTO, PART 2

F1 season 1991 started in Phoenix Arizona in the USA 10th of March. It was third time when the F1 GP was held in Phoenix on street circuit, which was far from good. There were no fast corners and between the 90-degree street corners, the stretches were mostly short.

In this photo JJ Lehti, alias Jyrki Järvilehto, is watching the monitors after the qualifying together with me. Between us one can see dark hair Maurizio Arrivabene, who at that time was looking after Phipip Morris’ sponsorship layouts. Today Arrivabene is team principal at the Ferrari F1 team. It was JJ’s first race weekend with his new team. JJ’s face shows some happiness, after he qualified 10th with his Dallara-Judd car. With very sticky Pirelli qualifying tires the qualifying was almost every time the better part of the race weekend. The race itself with Dallara BMS-191, with 3,5 lit V10 Judd engine, did not go well, as the clutch broke down just after 12 racing laps.

Mika Häkkinen was 13th in the qualifying with his Lotus-Juddd-car. In the race he had to retire after 59 laps due to the engine problem. That race was Häkkinen’s very first in F1.

The race was won by Ayrton Senna with McLaren-Honda. Alain Prost was second with Ferrari and Nelson Piquet third with Benetton-Ford.

There were 34 cars and drivers who took part that race weekend. Eight out of them had to go through pre-qualifying with best four to go ahead. Then in the qualifying, among the 30 drivers, four slowest ones were dropped and only 26 cars started the race. Out of the 26 cars 14 retired from the race for different reasons.

VUODEN PARHAAT

On taas se aika vuodesta kun eri tekijät asettavat F1 kuljettajat kauden 2017 näyttöjen perusteella paremmuusjärjestyksiin. Itse en välitä laittaa heitä järjestykseen, koska sarjan sääntöjen mukaan sen tekee FIA ajettujen kilpailujen ja niiden tulosten perusteella. Sen mukaan 10 parasta olivat: Hamilton Vettel Bottas Räikkönen Ricciardo Verstappen Perez Ocon Sainz ja Massa.

Tämän järjestyksen lisäksi paljon huomiota osakseen saa eurooppalaisen moottoriurheilun ”raamattu”, englantilainen AUTOSPORT, jonka toimittaja, Ben Anderson, laittoi kuskit mielestään parempaan top 10 järjestykseen. Hänen listansa oli seuraava: Hamilton Verstappen Alonso Vettel Ricciardo Bottas Hulkenberg Sainz Ocon ja Perez. Kuten näkyy Räikkönen ei Andesonin listalle mahtunut. Mikä lie ollut brittikynäilijän ajatus siitä, että Hulkenberg, Sainz, Ocon ja Perez olivat kaikki Räikköstä parempia. Mitä ilmeisimmin Anderson katsoo listaa tehdessään enemmän tulevaisuuteen kuin menneen kauden tuloksia. Tai sitten Räikkösen händärinä on se, että Ferrari ei antanut hänen voittaa Monacon eikä Unkarin kisaa, vaikka se olisi ollut vauhtiin nähden oikein. Ja mistä sen tietää vaikka Singaporekin olisi tarjonnut Räikköselle voiton, ilman Vettelin älytöntä kiilaamista lähdön jälkeen?

Sitten on vielä paljon arvostettu tallipäälliköiden yhteinen lista, jonka AUTOSPORT, vuosittain kerää ja julkaisee. Nyt sen listan 10 parasta olivat: Hamilton Verstappen Vettel Ricciardo Ocon Alonso Räikkönen Sainz Hulkenberg ja Bottas. Tässä silmään iskee tämän joukon asiantuntemus, kun herrat Alonso, Ocon, Räikkönen, Sainz ja Hulkenberg olivat kaikki Bottaksen edellä? Mitä helvettiä!? Bottas voitti kolme kilpailua, otti neljä paalupaikkaa ja sijoittui virallisella listalla (FIA) kolmanneksi! Eikä kausi ollut hänelle läheskään mikään täysosuma. Nyt joku sanoo, että tallipäälliköt ottivat myös sen huomioon, minkälaisella autolla kukakin kauden aikana ajoi. Siksi Ocon on heidän listallaan viides, mutta samanlaisella autolla ajanut Sergio Perez, joka keräsi enemmän pisteitä, ei mahtunut top10-listalle lainkaan?! Ja kuten olette huomanneet niin Alonso mahtui kummallekin listalle korkealle, paitsi viralliselle, vaikkei juuri häikäissyt kauden aikana.

Ham ja Bot 7.7.2017   Näistä syistä johtuen en itse laita miehiä paremmuusjärjestykseen, mutta annan plussia hyville ja huonot jäävät kokonaan niitä ilman. Saman määrän plussia saaneet on pistetty aakkosjärjestykseen, ei paremmuuden mukaiseen. Hamilton ++++ Verstappen +++ Vettel +++ Bottas ++ Ricciardo ++ Alonso + Hulkenberg + Ocon + Perez + Räikkönen + Sainz + Näin se meni kausi 2017. Jos unohdamme kuljettajat ja heidän sankariteot, niin muutaman hyvän kilpailun saimme nähdä, mutta suuret autoihin kohdistuneet muutokset eivät parantaneet F1-showta millään lailla. Päinvastoin. Ohittaminen tuli parantuneen aerodynamiikan takia vaikeammaksi ja kauden aikana nähtiin vähemmän ohituksia kuin neljän edeltävän kauden aikana. Toki voimme keskustella hamaan tulevaisuuteen asti siitä, kuinka paljon ohituksia per kisa olisi hyvä määrä, mutta siihen miinaan ei kannata astua. Se keskustelu ei loppuisi ikinä.

 

SEASONS’ BESTS

It is the time of the year when different parties are making drivers’ top 10 lists according to the results of the season 2017. I don’t want to do that, as FIA, makes the official list. It was as follows: Hamilton, Vettel, Bottas, Räikkönen, Ricciardo, Verstappen, Perez, Ocon, Sainz and Massa. Besides this list, lots of attention gets the “unofficial” European motorsport bible, AUTOSPORT, which gave their a top 10 list, written by journo Ben Anderson from the magazine. This was their list: Hamilton, Verstappen, Alonso, Vettel, Ricciardo, Bottas, Hulkenberg, Sainz, Ocon and Perez. As anyone can see, Räikkönen was not good enough for AUTOSPORTS’ top 10. I don’t know what Mr Anderson was thinking of when he put Hulkenberg, Sainz, Ocon and Perez before Räikkönen? Maybe he was looking into future more than what happened in 2017. Or then it was Räikkönen’s handicap the fact that Ferrari did not allow him to win the Monaco and Hungarian GPs? It was Räikkönen who was easily the quickest man in those races. And what about Singapore, where Räikkönen took a rocket-start until it was Vettel who destroyed it all. That could have been his third  possible victory..

ricciardo

Daniel Ricciardo

Then we have the top 10 list of the team principals. Autosport collects the lists from each principals and published it. This year the list was as follows: Hamilton, Verstappen, Vettel, Ricciardo, Ocon, Alonso, Räikkönen, Sainz, Hulkenberg and Bottas. What the hell? Bottas won three races, got the pole four times (against the very best driver of present time), was third in the official (FIA) ranking and his season was far from perfect.  Now they are saying that the team principals took into consideration the cars the drivers were racing!? So what? So Ocon is fifth on their list, and a man with same car, Perez, who collected more points that Ocon, did not exist on the list at all. And as you have seen, Alonso was quite high on both lists, even though his season was not that spectacular.

Because of these reasons, I did not make the top 10 list at all, but I gave pluses according to their work during the season. Here is my list:

Hamilton ++++

Verstappen +++

Vettel +++

 Bottas ++

Ricciardo ++

Alonso +

Hulkenberg +

Ocon +

Perez +

Räikkönen +

Sainz +

(If drivers got the same amount of pluses, I put them in alphabetical order).

Kimi ja Vale 1

So it went during 2017 season. Drivers did their part in the 20 race marathon season and regardless of the improvements for the cars and tires, it was not any better show than before. Overtaking became worst thanks to the better aerodynamics. In fact it was worst than during the four previous seasons.   Well, how important overtaking then is? If you ask the fans, they would like to see more of it. But how much more? That is a question I will not try to answer here. That conversation would never end.

RAHA RATKAISEE

Kun nyt on seurannut eri tallien ja erityisesti niiden päälliköitten reaktioita moottoreihin liittyvistä tulevaisuudenvisioista kaudesta 2021 eteenpäin, ei voi tulla kuin yhteen johtopäätökseen: loppujen lopuksi raha ratkaisee. Se onko uusi moottori 1,6 litrainen V6 turbohybridikone tai jotain muuta, se on sivuseikka. Kaikkein tärkein asia on rahanjako ja siihen todennäköisesti tulevat merkittävät muutokset.

Ferrari on saanut jo vuosien ajan talleille jaettavasta rahakakusta muiden jakoperusteiden lisäksi kompensaationa noin 100 miljoonaa taalaa enemmän kuin muut, koska se on Ferrari. Tämä siksi, että sillä rahalla lajin kaupallisia oikeuksia aikaisemmin ohjannut Bernie Ecclestone, varmisti, että Ferrari pysyy mukana sarjassa. Se oli tärkeätä monestakin syystä eikä vähiten siksi, että jos F1 olisi mennyt pörssiin, mitä Bernie pitkään suunnitteli, ilman Ferraria F1:n arvo olisi ollut ”next to nothing”. Samasta Ferraria suosivasta syystä, CVC Captial Partners, aikaisemmin kaupalliset oikeudet omistanut firma, onnistui myymään oikeutensa Liberty Medialle lähes kahdeksan miljardin dollarin hinnalla. Ilman Ferraria hinta tuskin olisi ollut noin suuri.

Nyt kun keskustelu pyörii kaudesta 2021 eteenpäin käytettävän moottorin ominaisuuksista, kovimman äläkän on nostanut Ferrari. Kuitenkin F1 moottorit ovat muuttuneet vuoden 1987 jälkeen viisi kertaa, eikä Ferrari silloin ole uhannut lähteä sarjasta suuttuneena. Miksi ääni on kellossa nyt erilainen? No siksi, että Liberty Media ei näe muita talleja kohtaan reiluna maksaa Ferrarille kauden 2020 jälkeen 100 miljoonan taalan kompensaatiota vain siksi., että se on Ferrari.  Pienen äläkän on nostanut myös Mercedes, mutta se on enemmänkin kosmista suhinaa metsässä ja perustuu pelkoon, että se menettää muutoksen ja pienemmän rahakakun pelossa johtavan asemansa kärkitallina. Kaikki muut tallit, paitsi ehkä Mercedeksen ja Ferrarin asiakastallit, ja nekin muutamin merkittävin poikkeuksin, ovat olleet uudistussuunnitelmien kannattajia. Kaikki muut haluavat halvempia ja yksinkertaisempia moottoreita. Jos ne olisivat myös äänekkäämpiä, se olisi vain bonusta.

Mitä jos Ferrari toteuttaa uhkauksensa ja lähtee kauden 2020 jälkeen F1:stä? Riittääkö se, että kärkitalleina jatkavat Mercedes, Red Bull, McLaren, Williams, Renault, Force India, Haas ja jopa F1 mukaantuloa pohtiva Michael Andretti Racing? Miksi ei riittäisi? Ja voi olla, että muitakin uusia varteenotettavia halukkaita voisi löytyä F1 sarjaan. Jos kilpailut olisivat tasaväkisiä ja voitosta taistelisivat useammat kuin vain kolmen tallin kuljettajat, voi olla että kiinnostus lajia kohtaan pikemminkin kasvaisi kuin heikkenisi. Ja muutaman vahvan moottorin omaavan firman promootiotoiminnan sijasta keskiöön nousisivat jälleen taitavat kuljettajat.

Kimi 07

Liberty Median suunnitelmien merkittävin kannattaja ja tukija on kansainvälinen media, joka on vuodesta toiseen jaksanut välittää F1 tapahtumia, kaikkine siihen liittyvine koukeroineen, miljoonille ihmisille ympäri maapallon. Kauden 2020 jälkeen on tulevaa moottoria paljon suurempi kysymys se, miten Liberty Media huolehtii kisojen elävän kuvan jakelusta niin, että se tavoittaisi nykyistä enemmän katselijoita? Se on iso asia ja sen maaliin saaminen ilman merkittävää taloudellista takapakkia on sille todellinen haaste. F1-moottoreita on ollut ja mennyt ja tulee jatkossakin olemaan ja menemään riippumatta siitä, mistä muutama iso tekijä tällä hetkellä marisee.

MONEY TALKS

When I have been following the late reactions by F1 team bosses, considering the engine proposals for F1 after 2020, I can come to only one conclusion. In the end of the day, it is all about money! It is only second importance what kind of engines F1 will use after 2020.  Is it 1,6 liter hybridturbo V6 or something else, it’s not important.  The most important thing will be, how the money will be distributed to F1 teams and how big the changes will be! Of course the stupid spending has to be also stopped, but that is another story.

Ferrari has been fortunate for years, as it has received after the “normal”, performance related distribution, 100 million dollars as a compensation, because it is Ferrari. This has been the case, because the former owner of the commercial rights holder, Bernie Ecclestone, wanted to be sure that Ferrari stays in F1. There were several reasons for that, the main one being the fact, that if F1 really was going to stock market. That was one of Bernie’s thoughts and without Ferrari, F1’s value would have been “next to nothing”. For the same reason, more or less, the former rights holder, CVC Capital Partners, was fortunate enough to cash in over eight billion dollars, when it sold the rights to Liberty Media. Without Ferrari, the price tag would have been a lot less.

haas ja Brawn 2017
Gene Haas ja/and Ross Brawn

Now when the teams are talking about F1 engines after 2020, the loudest protest has come from Ferrari. Since 1987 the engines in F1 have changed five times and Ferrari hasn’t been talking about leaving the sport because of the changes. Why is it different now? Well, because Liberty Media feels that it is not right to pay one team a huge compensations only because it is Ferrari. I’m not going into the history of F1 and Ferrari. It is completely another story, but here we are talking about the future. Besides Ferrari, also Mercedes has created some noise against the new engine proposals. I understand them as they feel that they might lose the advantage they have built over the last four or five years. All the other teams have been more or less for the proposals. Majority of the teams want to have cheaper and simpler F1 engines and if they are also noisier, it would be a bonus.

How about if Ferrari will after 2020 truly pull out of F1? Would it be enough that the battle in front would remain between Mercedes, Red Bull, McLaren, Williams, Renault, Force India, Haas and even with American other possible team, Michael Andretti Racing? Why wouldn’t it? And there could be even more quality teams. If the races would be close racing among the teams and drivers, instead of just between three teams, as it is today, I think it would be better rather than worst. We have had enough promotions for two engine manufacturers (Mercedes and Ferrari)and it is time to put the emphasis back on drivers, talented drivers.

Liberty Media’s plans have one big supporter and it is the international media, who has followed and still follows the racing around the world by thousands. After 2020 the much bigger question than the new engine, is how Liberty Media will distribute the live coverage of F1 around the world so that it gets millions of new F1 fans without losing the financial strength it has now. Has the Bernie Ecclestone concept, where he sold broadcast rights to one TV station per country, come to an end? Has that been the old fashion way of doing things?, In this entirety the engine is just a small piece in a much larger picture. And the threat that Ferrari has openly spoken, it is just a loud cry about money, nothing else.

OMISTAJAPÄÄLLIKÖT, KATOAVA LUONNONVARA

Kun Williamsin apulaistallipäällikkö Claire Williams kertoi Monzassa, että hänen isänsä, tallin perustaja ja todellinen tallipäällikkö, Sir Frank Williams, ei enää jatkossa matkusta terveydellisistä syistä kisoihin, voidaan sanoa, että yksi vaihe F1 historiassa lähestyy pikku hiljaa päätöstään. Kun aikanaan tallien perustajat luonnollisesti toimivat talliensa päällikköinä, niin nykyään lähes jokaisessa tallissa päällikön tehtäviä hoitavat palkatut henkilöt.

Giancarlo Minardi, Eddie Jordan, Peter Sauber, Ron Dennis ja nyt viimeisimpänä Frank Williams, edustavat sitä ryhmää miehiä joille kilpa-autoilu merkitsi koko elämää, ellei enemmänkin. Jordan poistui tallin omistamisesta tallin myynnin kautta. Sauber teki saman tempun. Dennisin kohdalla luopuminen oli vaikeampaa, sillä hän menetti muiden tallin omistajien luottamuksen ja sai sen takia lähteä. Williamsin kohdalla etäjohtaminen jatkunee jonkun aikaa, mutta vastuun ottaa, enemmin tai myöhemmin, hänen tyttärensä Claire Williams.

Tällä hetkellä ainoastaan Vijay Mallay (Force India) ja Gene Haas (Haas F1 team) ovat ainoat tallipäälliköt jotka myös omistavat tallejaan. Kaikki muut ovat palkollisia tallipäälliköitä, joista joillakin voi olla vain pieni nimellinen, työntekoa motivoiva, omistusosuus johtamastaan tallista.

Tämän hetken palkolliset tallipäälliköt ovat Christian ”Toto” Wolff (Mercedes), Maurizio Arrivabene (Ferrari), Cristian Horner/Helmut Marko (Red Bull Racing), Franz Tost (Toro Rosso), Cyril Abiteboul (Renault), Eric Boullier/Zak Brown (McLaren) ja Fredrick Vasseur (Sauber). Vaikka miehillä on talleissaan paljon valtaa ja vastuuta, kaikki todella suuret päätökset tehdään kuitenkin myös omistajien edustajien kanssa yhdessä. Tyypillisiä ”suuria päätöksiä” ovat moottorisopimukset ja kuljettajavalinnat, joista jälkimmäiset saatetaan, ainakin joltain osin, jättää palkollisten päälliköiden vastuulle.

Marko ja Tost
Helmut Marko ja/and Franz Tost

Mitä tämä kehitys merkitsee lajille ja sen tulevaisuudelle? Ainakin päätöksenteko hidastuu ja ehkä monimutkaistuu, koska niin monet intressit vaikuttavat lopputuloksiin. F1 tallien olemassaolon tarkoitus on tuottaa taloudellista voittoa ja saavuttaa menestystä. Jälkimmäinen näistä tuo tullessaan samalla taloudellista hyvää. Talleilla voi toki olla muitakin tavoitteita. Ferrari käyttää laajaa kilpailutoimintaansa ainoana valmistamiensa autojen mainosvälineenä. Mercedes ja Renault tekevät samoin, mutta mainostavat myös muilla keinoilla valmistamiaan autoja. Red Bull Racingin ja Toro Rosson olemassaolon on helppo arvata, mutta entäpä kaikki muut? Ainakin Gene Haasilla on paljon sellaista toimintaa, missä Haas-nimen näkyvyydestä on kaupallista hyötyä ja iloa.  Samaa voi sanoa McLarenistakin, jonka yritysrypäs pitää sisällään mm. autojen rakentamista ja markkinointiosaamisen myymistä. ”Puhtaimmillaan” F1-tallin toiminta on Force Indialla, Williamsilla, ja Sauberilla, joiden kaikkien olemassaolo perustuu lähes yksinomaan F1 tallin omistamiseen ja pyörittämiseen.

OWNERS AND TEAM PRINCIPALS

When Williams co-team principal, Claire Williams, told in Monza, that his father, Sir Frank Williams will no longer travel to grand prix races, it was one of the latest thing which has changed in F1. When several decades ago F1 started to be serious racing and business, all the teams were run by men who owned the teams. Not anymore. Now almost every team, big or small, has a paid team principal.

Giancarlo Minardi, Eddie Jordan, Peter Sauber, Ron Dennis and now the latest Frank Williams, were men who lived and breathed motoracing to the extend that it meant more than life itself. Minardi, Jorddan and Sauber all sold their teams. In case of Dennis it was more difficult, as he no longer saw eye to eye with the majority of share holders and he had to go. Williams will stay in the hands of Williams family as Frank’s daughter Claire will continue to lead the organization in the future.

Haas team
Haas F1 Team

At the moment only Vijay Mallay (Force India) and Gene Haas (Haas F1 Team) are team principals who also run the teams. All the other team principals are paid team directors who, in some cases, own just a small amount of shares, in order to be motivated to do a good job.

The paid team principals at the moment are: Christian ”Toto” Wolff (Mercedes), Maurizio Arrivabene (Ferrari), Cristian Horner/Helmut Marko (Red Bull Racing), Franz Tost (Toro Rosso), Cyril Abiteboul (Renault), Eric Boullier/Zak Brown (McLaren) and Fredrick Vasseur (Sauber). They do have lots of power and responsibility in their hands, but as far as the “big decisions” are concern, the real owners will take part. Typical big decision is the engine decision. What engine to use and how much they are ready to pay for it.

What does it mean for the F1 future that the team principals are paid people? Well, at least the decision making will be slower and more complicated. There are so many different goals each team has, that it is difficult to make everybody all the time happy. The basic reason for F1 team to exist is to make profit and to be successful. Usually the latter one helps the first objective. Different teams have different reasons to be in F1. Some of them are selling cars (Ferrari, Mercedes, Renault, Honda, McLaren), some are selling energy drinks (Red Bull Racing and Toro Rosso) and some are selling products that link into the team’s name (Haas F1 Team). Rest of the teams are doing mainly and only F1. When the teams have so many different goals for their existence it is no wonder that the common objectives are difficult to reach. Hopefully full time paid team principals, as a majority, will find a way to keep F1 alive and well.

F1 TALLIEN EROT LIIAN ISOJA

Liberty Medialla on kunnioitettava tavoite. Se haluaa, että F1-tallien autot olisivat suorituskyvyiltään nykyistä lähempänä toisiaan. Kolmen viime kauden aikana sarjan jännitys keskittyi pelkästään siihen, kumpi Mercedes-tallin kuljettajista voittaa mestaruuden. Muilla ei siinä kisailussa ollut nokan koputtamista. Kaikki muut olivat pelkkiä statisteja, sivuroolin näyttelijöitä. Se, että Ferrari ja Red Bull onnistuivat muutamissa kisoissa ottamaan voittoja oli vain kosmetiikkaa, millä yritettiin pitää yllä ”jännittävää ja arvaamatonta F1-sarjaa”, mutta kokonaisuutena sarja oli kaukana siitä. Kaudet 2014-2016 olivat ainoastaan Mercedeksen kuljettajien väistä kisaamista paremmuudesta.

Nyt tilanne on piirun verran parempi, mutta…hei haloo! Nyt on kaksi tallia, siis vain kaksi tallia kymmenestä, jotka pystyvät ottamaan voittoja. Onhan se parempi näin, mutta ei tämäkään tilanne saa Liberty Median pomoja tyytyväiseksi.

  • Tallien väliset erot ovat liian suuria, sanoi F1-pomo Chase Carey FOG:n tiedotteessa.
  • Siinä missä Ferrari käyttää vuodessa yli 330 miljoonaa puntaa, niin Force India ja Sauber vain 90 ja 95 miljoonaa puntaa. Kisaile siinä sitten tasapäisesti, hän päivitteli.

FOG:n ensimmäinen tavoite on tasoittaa rahankäyttöön liittyviä eroja. Yksi keino olisi budjettikatto, jonka valvominen olisi lähes mahdotonta. Toinen ja ehkä parempi tie olisi sopia riittävän monista standardiosista, jotka jokaisen tallin autossa olisivat täsmälleen samanlaisia. Mitä enemmän niitä olisi, sitä enemmän tallit säästäisivät rahaa.

JJ Lehto, alias Jyrki Järvilehto, sanoi jo viisi vuotta sitten, että yksi todella suuri säästökohde voisi olla F1-autojen etusiivet. Jos tallien sallittaisiin käyttää koko kauden aikana vain kahta eri etusiipeä, yksi paljon downforcea vaativille ja toinen vähemmän downforcea vaativille radoille. Näin päästäisiin todella suuriin säästöihin, eikä ”F1-show” menettäisi mitään. Päinvastoin. Kun katsoo nykyautojen etusiipiä, voi vain kuvitella kuinka monia tuulitunnelitunteja niiden kehittäminen on vaatinut ja vaatii koko ajan lisää. Ja rahaa palaa. Jos tästä asiasta löytyisi yhteinen sävel, se olisi iso askel parempaan. Kyllä niitä tuulitunneleita tarvitaan jatkossakin autojen kokonaisaeron kehittämisessä. Eivät investoinnit niihin ole hukkaan menneet.

F1 perusasia on ollut jo vuosien ajan sääntö, että jokaisen tallin on rakennettava oma autonsa. Tallit eivät voi ostaa autoa joltakin toiselta tallilta. Ne voivat ulkoistaa oman autonsa rakentamisen toiselle tekijälle (esim. Dallaralle), mutta kyseinen valmistaja ei voi sitten tehdä samanlaista autoa jollekin toiselle F1-tallille.

Sauber C36 auto
Sauber C36

  • Me emme tule laatimaan sääntöä, että kaikki autot on oltava samanlaisia. Siltä osin tekninen kilpailu tallien kesken tulee säilymään. Mutta mitä enemmän löydämme osia, jotka sopivat kaikille, se johtaisi suuriin säästöihin. Sitä kautta kaikki tallit voisivat taloudellisesti paremmin.
  • Toinen iso säästökohde voi olla moottori. Niiden pitäisi olla yksinkertaisempia, halvempia ja äänekkäämpiä, sanoi Carey myös.
  • Se on kuitenkin alue joka vaatii vielä paljon pohdintaa, vaikkakin kausi 2021 tulee koko ajan lähemmäksi, jolloin haluamme, että tiedämme minkälaisilla moottoreilla silloin F1:ssä kilpaillaan.

F1 TEAMS ARE TOO FAR APART

Liberty Media has an honorable target. It wants all F1 teams to be much closer in performance than what they are today. Last three years has been like total Mercedes domination, where the only excitement has been to know which one of Mercedes’ drivers will win the championship. All other teams and drivers has been just co-actors in a big show. Well, there has been few victories for Ferrari and Red Bull, but that was just a way to say that ”it has been exciting and unexpected series”, which was far from the truth. It has been like very well done promotion for  Mercedes Benz.

Now the situation is little bit better, but…wait a minute! Now we have two teams, I mean two teams out of ten, who are winning races. It is better, I agree, but this is not what the men at the tower, Liberty Media, wants.

  • The difference between the teams are too big, said F1 boss Chase Carey in FOG info.
  • When Ferrari is using 330 million pounds per year, two other teams, Force India and Sauber, are using only 90 and 95 million. How can you compete in equal terms, if this is the situation?

FOG’s first goal is to find a way to use money more effectively between teams. Budget cap is one way, but it is too difficult to police. So, the second idea to so, it is to find as many car components as possible which are the same in every team’s car. The more same components they could find, it would be a great way to save money. This is not easy goal to get, as all the teams don’t see it necessarily as a good idea.

JJ Lehto, alias Jyrki Järvilehto, man with 62 GP starts under his belt, said more than five years ago, that if the teams would like to save a lot of money, there should be only two types of front wings allowed. One for high downforce and the other for low downforce circuits. This would save money and the F1 show would not miss anything. In fact it would gain a lot.

For years the basic DNA of F1 racing has been the rule, that every team has to built their own car (chassis). This must remain as it has been.

  • We don’t want all the cars to be the same. The technical competition between teams will still continue, but the more we will find equal components, the more the teams will save money.
  • Another big saving point should be the engine. Engines should be more simple, cheaper and noisier, said Carey.

This area requires more discussions and meetings before we can reach a conclusion. However, during this year we should know what kind of engines we will use in 2021.

VETTEL SIIRTOJEN TULPPANA

Nyt asia on tullut selväksi. Tämän kauden päätyttyä ilman sopimusta olevat huipputallien kuljettajat, Sebastian Vettel, Kimi Räikkönen ja Valtteri Bottas, ovat koko vaihtovyyhdin keskiössä. Ja heistä suurimpana tulppana siirtokarusellin pyörähtämiselle on, ei todellakaan Kimi Räikkönen, kuten moni luulee, vaan Ferrarin tämän hetken kultapoika Sebastian Vettel.

Ferrari on, monien eri lähteiden mukaan, tarjonnut saksalaiselle baby-face-kuskille kolmen vuoden sopimuksesta yli 138 miljoonaa US dollaria. En tiedä onko Vettel vastannut tarjoukseen virallisesti (kirjoittamalla nimensä sopimukseen) tai epävirallisesti (suullisesti sopimalla), mutta joka tapauksessa kaikki muut mahdolliset siirtoasiat odottavat nyt Ferrarin ja Vettelin päätöstä. Meidän suomalaisten kannalta päätöksellä on suuri merkitys, sillä jos ja kun se sopimus syntyy, silloin on 99 % varmaa, että Kimi Räikkönen saa vuoden jatkopestin Vettelin tallikaverina. Ja kun näin tapahtuu, kolmen huipputallin kohdalla emme tule näkemään kuljettajavaihdoksia tämän kauden jälkeen. Ferrari, Mercedes ja Red Bull jatkavat kaikki 2018 nykyisillä kuljettajilla.

Näiden tallien takana tulemme näkemään pientä liikehdintää. Silti sekä Haas, että Williams jatkavat nykyisin miehistöin (Grosjean&Magnussen ja Massa&Stroll). Renault vaihtaa toisen kuljettajan (Jolyon Palmerin), se on varmaa, mutta kuka sen paikan saa onkin paljon suurempi kysymys. Takavuosien tähtilupaus, rallihommissa itsensä pahasti 2011 loukannut Robert Kubica, on tekemässä vahvaa paluuta takaisin F1-sarjaan, jos vain häneen uskova talli löytyy. Renault on testannut häntä jo kahteen otteeseen ja tärkein testi tapahtunee Unkarin osakilpailun jälkeen järjestettävässä F1 testissä. Kaksi aikaisempaa testiä suoritettiin kauden 2012 Lotus (Renault) autolla ja vaikka molemmat testit menivät erittäin hyvin, voi olla että nämä nykyautot ovat fyysisenä haasteena aivan eri luokkaa.  Katsotaan mitä tapahtuu.

Palmerin paikkaa voi olla kärkkymässä myös Toro Rosson kanssa eripuraan joutunut Carlos Sainz, 22. Espanjalaisella on jo sopimus taskussa Toro Rossolla jatkamisesta, mutta mies haluaa jotakin muuta, jotakin parempaa. Red Bullin ”kuljettajapäällikkö”, Helmut Marko, on sanonut, että Sainzin saa sopimuksesta vapaaksi kun pulittaa heille kahdeksan miljoonaa euroa. Olisiko Renault valmis siihen, jää nähtäväksi. Fakta on joka tapauksessa se, että Palmer on ollut suuri pettymys ja hänen kanssa Renault ei missään nimessä tule ensi kaudella jatkamaan.

Uskon, että Force India, jatkossa ehkä Force One, jatkaa nykyisillä kuljettajilla (Perez&Ocon) ja jopa johtajamyllerryksessä ollut Sauber (Ericsson&Wehrlein). Sen sijaan yksi todella iso arvoitus on Fernando Alonso. Koska sekä Ferrari, että Mercedes ovat selväsanaisesti sanoneet, että heille ei Alonso enää kelpaa, espanjalaisen F1-jatko on mahdollista, ehkä, vain pysymällä McLarenilla ja toivomalla, että talli saisi Hondan moottorien tilalle jonkun paremman koneen. Tai, että Honda osoittaa toisella kausipuoliskolla, että he ihan oikeasti saavat moottorinsa selvästi tehokkaammiksi ja paljon luotettavimmiksi. Jos näin ei tapahdu, silloin Alonso liittyy samaan jonoon Kubican ja Sainzin kanssa. Paluu Enstoneen voisi olla loppujen lopuksi erittäin positiivinen juttu niin Alonsolle, Renaultille, Liberty Medialle kuin koko F1:lle. Mies on kuitenkin yksi valovoimaisimmista nykykuljettajista, jolla virtaa tuntuu riittävän uran jatkamiselle 35:stä ikävuodesta huolimatta.

Alonso Silverstone 2
Fernando Alonso

VETTEL IS THE KEY IN DRIVER MARKET

Now it is crystal clear. When this season is over, the drivers in top teams, Sebastian Vettel, Kimi Räikkönen and Valtteri Bottas, are in the middle of speculations what will happen to them after this season when their contracts end. And the key player is, not Kimi Räikkönen, as so many keeps saying so, but the Ferrari’s golden boy, Sebastian Vettel.

According to several sources, Ferrari has offered Vettel more than 130 million US dollars for a three year deal. I have no idea if Vettel has agreed to this offer or not, but if his answer will be yes, it means almost 99 % surely that the other Ferrari driver for 2018 will be Kimi Räikkönen. And when that happens, the top three teams, Mercedes, Ferrari and Red Bull, will continue with same drivers as they have had this season.

Behind the top three teams we will see some movements among the drivers. Not much tough as we have just heard that Haas-team will continue with Romain Grosjean and Kevin Magnussen. I am expecting Williams to do the same with Felipe Massa and Lance Stroll.

Renault will definitely drop Jolyon Palmer, regardless what he’ll do during the second half of the season. The big surprise could be the man from the past, Robert Kubica. After his horrible rally accident 2011 he has slowly come to terms with the idea of making come back to F1. Renault has offered him two different F1-test so far, with 2012  Lotus Renault car and he has been surprisingly quick. Regardless of the fact that his other arm is  functioning only less than 50 % from normal. He will have his third test, this time around with present F1 car, in Hungary after the Hungarian GP weekend. If that test goes well, then Renault has an option in his hands. The other options could be Toro Rosso’s Carlos Sainz, or even Fernando Alonso, who is not having good time with McLaren-Honda. Sainz has said that he likes to move forward and Toro Rosso is not doing it for him. Red Bull driver boss, Helmut Marko, has said that if someone is willing to pay 8 million US dollars, they could release Sainz from his present contract.

Alonso Honda 22.7.
Alonso ja/and McLaren Honda

As far as Alonso is concerned, it is more complicated case. He is totally dissatisfied with the performance of McLaren’s engine partner Honda, as the Japanese manufacturer’s engine is lacking power and consistency. If that changes, then he could stay with McLaren, but it dosen’t look that way at the moment.

If Renault wants him back, as he has been there before (2003-2006 and 2008-2009) it could be good move. In the end of the day it could be good not only for Alonso itself, but for Renault and for Liberty Media and F1 as a whole. No one can deny that Senior Alonso is still one of the big names in modern day F1.