HAPANTA MAITOA

Luulisi, että kun tiukan kisan jälkeen palkintopallilla seisoo kaksi suomalaista, Ferrarin Kimi Räikkönen kakkosena ja Mercedeksen Valtteri Bottas kolmosena, se olisi riemun ja juhlinnan paikka. No, kyllähän sitä saa ja voi vähän juhlia, mutta minun on pakko sanoa, että ainakin minulle lopputulos maistui happamalta maidolta.

Jos homma olisi mennyt niin kuin sen olisi pitänyt mennä, niin Räikkönen Ferrari-miehistä nopeampana kuljettajana olisi pitänyt voittaa kisa ja Bottaksen ei olisi tarvinnut kisan puolessa välissä päästää suosiolla ja tallin ”määräyksellä” Lewis Hamiltonia edelleen. Jos Bottas olisi saanut ajaa täysin oman kisansa, mistä sen tietää, vaikka hän olisi pystynyt prässäämään ja jopa ohittamaan ohjausongelman kanssa painineen Sebastian Vettelin. No, näin eivät tapahtumat menneet ja Vettel sai hitaampana, mutta toistaiseksi pisteitä enemmän keränneenä, pitää paikkansa kärjessä. Bottas puolestaan sai, kuten hänelle kisan aikana sanottiin, takaisin kolmannen sijansa, jos Hamilton ei saa Räikköstä kiinni, eikä pääse hänestä ohi. Hamiltonille arvostusta siitä, että hän toimi tallin toivomalla tavalla. Nämä ovat kuitenkin sellaisia pieniä yksityiskohtia ja sisäsiittoisia epäkohtia joita ei haluaisi kilpailuissa nähdä. Ne kuitenkin kuuluvat isomassa kuvassa F1 touhuun ja näiden kanssa meidän on vain elettävä.

Alonson juhlat 30.7.
Alonsolla tupla syy juhlaan: Syntymäpäivä (29.7.) ja kisan kuudes sija

Tämä happamuuden vastapainona oli mukava nähdä, että Fernando Alonso toi McLaren-Hondan ruutulipulle kuudentena. Kaiken haukkumisen ja surkeiden tulosten jälkeen McLaren ja aivan erityisesti Honda voi lähteä kesälomalle hyvillä fiiliksillä. Kuukauden kuluttua ajettava Belgian osakilpailu Spa-Francorchampsin radalla pudottaa sitten Hondan miehet takaisin maan pinnalle.

SOUR MILK

One would think that when two Finns are on the podium, Ferrari’s Kimi Räikkönen second and Mercedes’ Valtteri Bottas third, it would be a reason to celebrate. Well, you can have a small celebration if you wish, but to me the end result tasted like sour milk.

If things had gone as they should have, then Räikkönen, as a quicker Ferrari driver today, would have been the winner and Bottas on the other hand would not have been in a position to let Lewis Hamilton to pass him due to a team order. If Bottas could have kept his position, nobody knows how hard he would have been able put pressure on Sebastian Vettel, with his steering problem, towards the end of the race. Well, we saw what happened and Vettel, with more points on his tally, won the race. Bottas, to my surprise, got his third place back on the final turn of the race, when Hamilton pull over, as the team had told him, because he was not able to catch Räikkönen during the second half of the race. Hats off to Hamilton. He sacrificed three championship points in his fight for this year’s title. Ferrari was not willing to do, more or less, the same, by letting Räikkönen win the race over Vettel.

After all this “sour milk” feeling I was more than happy to see Fernando Alonso and McLaren-Honda to get sixth in the end. After all the bad yelling and bad press what they been receiving during this season, it must have been good to see something positive before the summer break. It will be different story next time around, when the racing continues in Belgium’s Spa-Francorchamps circuit towards the end of August. There Honda and McLaren people will see the reality again. Hope not, but that’s the way it most likely will go.

Mainokset

PÄÄLLIKKÖ JÄTTI FORMULA YKKÖSET

37-vuoden ajan Ron Dennis rakensi F1-talliaan McLarenia, ja tuli niiden vuosien aikana kaikkien aikojen menestyksellisimmäksi F1-tallin omistajaksi ja päälliköksi, McLarenin voittettua hänen alaisuudessaan 12 kuljettajien ja kahdeksan valmistajien sarjan maailmanmestaruutta. Nyt tuo matka on tullut päätökseensä, kun McLarenin osakkeenomistajat, Mansour Ojjeh (25 %) ja Bahrainin kruunun prinssin holding yhtiö (50 %), eivät halunneet jatkaa hänen sopimustaan McLaren Groupin ja McLaren F1 -teamin päällikkönä. Välirikon tapahduttua Ron Dennis omisti edelleen yhtiöistä 25 %, ja nyt tämän viikon aikana on tullut ilmi, että hän on myynyt osakkeensa, tiettävästi 300 miljoonalla eurolla, ja vetäytynyt kokonaan pois yhtiöistä.

Yksi merkittävä ajanjakso F1-historiassa on tullut päätökseensä. Ron Dennis oli mies, jolla oli sekä ystäviä että vihollisia. Hän saattoi olla erittäin arrogantti, ja vastenmielinen ihminen niitä kohtaan, joita hän ei syystä tai toisesta kunnioittanut, mutta ystävä parhaasta päästä niitä kohtaan, jotka olivat ansainneet hänen kunnioituksensa. Hän oli monella tavalla lajin pioneeri, joka oli valmis käyttämään menetelmiä ja materiaaleja, joita kukaan muu ei ollut osannut edes ajatella. Esimerkkinä käyköön hiilikuidusta rakennettu auton runko, joka oli nimenomaan Ron Dennisin ajattelun tulos 80-luvulla. Muut seurasivat luonnollisesti pian perässä. Jos jostakin ihmisestä pitää sanoa joku erityinen ominaisuus, niin niitä ominaisuuksia löytyi Ron Dennisistä useampia. Hän oli lähes ”sairaan” kiinnostunut pienimmistäkin yksityiskohdista, mitä tuli hänen tallinsa rakentamiin autoihin. Lisäksi hän ei voinut sietää epäjärjestystä eikä epäsiisteyttä. McLaren oli ensimmäinen talli, joka lähetti jokaiselle kisapaikalle jo viikonloppua edeltävänä maanantaina ”siivousryhmän”, jonka tehtävänä oli maalata McLarenin varikkotallin seinät puhtaan valkoisiksi (riippumatta missä kunnossa ne oli ryhmän sinne saavuttua), ja varikkotallin lattian ”McLarenin harmaaksi”. Lisäksi jos tarve vaati, lisävalaistusta rakennettiin talliin riittävästi. Ja luonnollisesti, kisaviikonloppujen aikana, pienimmätkin öljy- ja rasvatahrat puhdistettiin aina välittömästi sitä tehtävää varten palkatuilla teamin jäsenillä.

Ron Dennis on nyt lopullisesti jättänyt elämäntyönsä muiden hoidettavaksi. Hän ei tehnyt sitä vapaaehtoisesti, ja siksi koko välirikkoepisodi on jättänyt huonon fiiliksen, ainakin minun mieleeni. Tulemmeko me näkemään hänet jatkossa F1 ympyröissä, en osaa sanoa, mutta voihan se olla mahdollista. 70-vuotiaana hän tuskin jaksaa aloittaa enää mitään suurempia projekteja, eikä se ole tarpeellistakaan. Hän on oman osansa tehnyt F1-autourheilulle.

THE BOSS SAID GOODBUY TO FORMULA 1

During the 37 year stint, when Ron Dennis built his F1 team McLaren, he became the most successful team owner and team principal with twelve driver’s and eight constructor’s world titels under his spell. Now that journey has come to an end, when McLaren Group’s shareholders, Mansour Ojjeh and the Bahrain’s Crown Prince’s holding company, did not extend Ron Dennis’s contract as the CEO of the company. During the breakaway, Dennis still held 25 % of the company’s shares. However, this week we heard, that Dennis had sold the shares he owned with 300 million Euros, and withdraw completely from the company he had established almost four decades ago.

Formula 1 Grand Prix, Germany, Sunday Pre-Race GridMika Häkkinen ja/and Ron Dennis

One big era in F1 has come to an end. Ron Dennis was a man with friends and enemies. As a person he did not respect people who did not deserve it, but was a really nice person towards those who earned his respect.  As an F1-team principal, he was a pioneer as far as methods and new materials were concerned. As an example, he was first one to introduce carbon fibre as an F1-car building material. As an person he wanted to over emphasize every little detail in car building processes and he hated disorder and dirtyness. McLaren was first team to pay strong attention to cleanliness, as there have been through all these Dennis years men who do nothing but take care of it during the race weekends.

Now Ron Dennis has left his life time project to other people’s hands. He did not do it with free willingly, but with circumstances he could not affect or change. I felt bad about it. I wonder if we will see him in F1 circles in the future. It could happen, but I strongly doubt it. He is 70 today and starting something totally new could be too much to ask. In my mind he has done his grand share to F1 world and that should be enough.

TODT VAATII VETTELILLE LISÄRANGAISTUSTA

Bakun, Sebastian Vettelin ja Lewis Hamiltonin sensaatiomaisen perään- ja yhteenajon laineet eivät vain näytä tasoittuvan, vaikka tapahtumasta on kohta puoli viikkoa vierähtänyt. FIA:n puheenjohtajan, Jean Todtin, mielestä Vettelin teko, millä hän tahallaan ajoi päin Hamiltonia, oli periaatteessa niin törkeä, että sitä ei pelkkä 10 sekunnin pysähdysrangaistus varikolla hyvitä.

Todtilla on tämmöisissä asioissa selvä linja, ja se on se, että kaikki tahallinen toisen kuljettajan mahdollinen ”vahingoittaminen” on pahinta mitä kuljettajat voivat toisilleen radalla tehdä. FIA:n puheenjohtajana hänellä on vastuu karsia kaikki vastaavat teot ilman pienintäkään toleranssia. Erityisen raskaaksi Vettelin teko nousee sen takia, että hän on satojen, ellei tuhansien nuorten kuljettajien esikuva. Jos esikuva selviää toisen tahallisesta tönimisestä kevyellä rangaistuksella, mistä sen tietää mihin se johtaa. Todt vienee asian FIA:n International Sports Tribunalin käsiteltäväksi, jolla on oikeus mahdollisen lisärangaistuksen antamiseen. Näin arvioi ainakin saksalaisen Auto, Motor und Sports-lehden pitkäaikainen F1-toimittaja, Michael Schmidt.

Ymmärrän hyvin miksi asia kiusaa puheenjohtaja Todtia. Bakussa nähty tapaus oli kaukana vaarallisesta, koska autot liikkuivat turva-auton takana melko hiljaisella vauhdilla. Se ei ole kuitenkaan asian ydin. Teon tahallisuus teki synnistä raskaan. Mikä se lopullinen rangaistus sitten voi olla? No, esimerkiksi Bakun kisan pisteiden menetys, ja seuraavaan Itävallan kisaan 10 lähtöruudun rangaistus.

TODT WANTS MORE SEVERE PENALTY FOR VETTEL

What happened between Sebastian Vettel and Lewis Hamilton in Baku last Sunday, seems like it is not over yet. FIA’s president, Jean Todt, feels that the penalty, 10-second-stop’n’go, which was put upon Vettel during the race, was not nearly enough. Because the act was intentional, it was really bad.

todt ja bernie 2016 Jean Todt and Bernie Ecclestone

As a FIA president Todt has the responsibility to see that in motorsport all behavior that might lead to harming other drivers, is absolutely not accepted. In Vettel’s case it was really bad, as he is the role model for hundreds, if not for thousands of young drivers around the world. One can only guess where it could lead, if younger drivers would behave the same way. Todt will take the case to FIA’s International Sports Tribunal, who can, if they see it that way, to place harder penalty on Vettel. At least one of the most experienced F1-journo, Michael Schmidt from Auto, Motor und Sport-magazine, thinks so.

I understand president Todt very well, even though the crash in Baku was far from dangerous, as the cars were moving quite slowly behind the safety car. That was not president Todt’s point. It was the intentional move, which was bad. What can we expect to follow? Let me guess. IST will take Vettel’s points away from Baku race, and put 10 place grid penalty for the next race Austrian GP.

F1 SUPERSHOW

Azerbaijanin GP-kisasta kehkeytyi kaikkien kolarointien ja muiden tapahtumien takia kauden toistaiseksi viihdyttävin F1-kisa. Siihen tarvittiin näköjään liian kapea katurata, aikaisempia vuosia leveämmät ja suorituskyvyltään lähellä toisia olevat autot. Kun lisäksi turva-auto saadaan riittävän usein radalle, pysyy porukka hyvin kasassa ja kilpaileminen jatkuu aivan kisan loppuun asti.

Se, että sarjan kärjessä olevien, Ferrarin Sebastian Vettelin ja Mercedeksen Lewis Hamiltonin, kisailu johti osumaan ja tahalliseen tönimiseen, lisäsi vain dramatiikkaa. Vettel sortui pieneen syntiin ja sai siitä rangaistuksen. Se oli ihan oikein. Hamiltonin harmiksi hänen autonsa päänsuojus irtosi ja hän joutui tekemään sen takia ylimääräisen varikkopysähdyksen. Nuo kaksi juttua pudottivat miehet ulos palkintokorokkeelta joka oli sen takia juhlaa Red Bullin Daniel Ricciardolla, Mercedeksen Valtteri Bottakselle ja aivan erityisesti Williamsin Lance Strollille.

Alun kolari Kimi Räikkösen ja Valtteri Bottaksen kesken pilasi Kimin kisan, mutta Valtteri onnistui, kiitos usean turva-autojakson, nousemaan kaikkien muiden takaa lopulta mukaan palkintokoroketaisteluun. Valtterin suoritus oli piirua vaille täydellinen.

Kisan tarkempi analysointi tapahtuu myöhemmin, kunhan olen kerinnyt sulattamaan kaiken mitä tänään näin.

Valtteri 25.6.17

F1 SUPERSHOW

I think that what we saw at the Baku street circuit during the Azerbajzan Grand Prix, was the most entertained F1-race so far this season. In order to have that it seems that you need really narrow street circuits and wider and performancewise more equal cars. And when you get the safety car often enough out to pull the cars together, it helps a lot. This way we can see hard racing towards the very end of the race.

The true fight between Ferrari’s Sebastian Vettel and Mercedes’s Lewis Hamilton, added the drama, as they touch each other while behind the SC. After that get together, Vettel was penalized, rightly so, and when Hamilton’s headrest got loose, and he had to go to fox it, both dropped out of podium. After that it was celebration for Red Bull’s Daniel Ricciardo, Mercedes’s Valtteri Bottas and most of all, Williams’s fresman Lance Stroll.

After start Bottas and Kimi Räikkönen touched each other, and it later spoiled Kimi’s race. Valtteri had to go to get a new front wing, which dropped him very last of the bunch. Thanks to the several SC episodes, he was able to claim back towards the front, and finally all the way to second place. That was a hellova drive, almost perfect.

KESÄJUHLA

Valtteri Bottaksen ja Kimi Räikkösen vallattua Azerbaijenin GP:n aika-ajossa toisen ja kolmannen lähtöruudun, meillä suomalaisilla voi olla sunnuntain kisan jälkeen kunnon kesäjuhlan paikka. Nyt ei saisi mennä asioissa liian nopeasti ja varmasti tapahtumien edelle, mutta on se nähty aikaisemminkin, että hyvistä lähtöpaikoista voi ajaa hyvän kisan. Joskus jopa erinomaisen kisan.

Bakun katurata on todella haasteellinen ja näimme harjoitusten ja myös aika-ajon aikana, että monet kuljettajat joutuivat käyttämään pakkia, päästäkseen taas jatkamaan matkaansa paikka paikoin erittäin kapealla radalla. Toisaalta siellä missä radalta löytyy tilaa, sitä on sitten todella runsaasti. Lähtösuoralla autoja mahtuu rinnakkain jopa viisi tai kuusi, mutta ensimmäinen mutka pakottaa sitten ajamaan siihen varovaisesti, ellei halua pilata oman kisan lisäksi monien muidenkin. Ensimmäisen mutkan ahtaudesta johtuen Bottaksen ja Räikkösen mahdollisuudet sen selvittämiseen kärkipään lähtöpaikoilla ovat hyvät. Toki se edellyttää kummaltakin hyvää lähtöä. Nyt ei saa jäädä muiden jalkoihin.

hamilton nr 2

Lewis Hamiltonin uran 66. paalupaikka on hatun noston arvoinen suoritus. Nyt hän sivuutti Ayrton Sennan yhdellä paalupaikalla ja on enää kahden paalun päässä kaikkien aikojen ykköspaikkaa hallussaan pitävästä Michael Schumacherista. Vaikka en ole ennustaja, uskallan väittää, että ennen kuin tämä kausi on saatu taputeltua, Hamilton siirtyy sen porukan ykköseksi. On turha puhua siitä, että jotkut paalupaikat ovat tulleet, mikä mistäkin syystä, liian helposti. Jopa se ajanjakso kun aika-ajon viimeinen osio piti ajaa kisan alkubensat tankissa, joka ei todellakaan antanut silloin paalupaikkaa absoluuttisesti nopeimmalle kuljettajalle, voidaan unohtaa. Lewis Hamiltonilla niitä on nyt 66 kasassa ja se on kova saavutus.

SUMMER FEST

When Valtteri Bottas and Kimi Räikkönen took second and third places at the Azerbaijzan GP’s qualifying, we the Finns, could have on Sunday afternoon a reason for good summer fest. I don’t want to go ahead of things, but I have seen it before. If you can start close to the front, you can most likely have a good race. Sometimes it can turn out to be a fantastic race. Now we have that chance.

The street circuit of Baku is very challenging and during the free practice sessions and even during the qualifying, we saw that several drivers had to use the reverse gear in order to continue their driving around the circuit. That’s very unusual on other circuits where these gladiators drive. In some places the Baku circuit is really narrow and if there is more room, then you have it even for small airplanes to land. On the starting straight there is room even for five or six cars to be side by side, but when they approach the first corner, they’ll run out of space. And that can be crucial. If you are in front, like Valtteri and Kimi are now, then you are in good shape. But if you are in the middle of the pack, it wouldn’t be a miracle if we don’t see a multiple crash. Hope not, but it is a big possibility. In order to avoid the first corner drama, both Finns has to take a good getaway.

Lewis Hamilton took his F1 career’s 66th pole position and I will take my hat (cap) from my head. It is such an achievement. One more than the late Ayrton Senna and only two less than the pole king Michael Schumacher. There are some who will not give the full respect to Hamilton what he deserves, but I don’t care less what those people say or think. To me his achievement is grand and deserves my greatest respect. And I can say with full confidence that before this season is over, Lewis Hamilton will be the new pole king of F1.

HONDA, HONDA, HONDA

I don’t know if I should laugh or cry, but the situation where McLaren is now, is really sad. For years the team has been victorious and super successful, but now it’s situation is really, really bad. To me it is hard to believe that McLaren-Honda was sixth best team last season, collecting 76 points and now, after seven races, they have nothing. Zero!

We all know that the disastrous early season has nothing to do with their drivers. It is all about the Honda hybrid engine. Honda said after last season, that they will try to build the new, 2017 engine, with different concept. Ok, that was fine, but how it is possible that such a giant car and engine builder can get it so completely wrong?  There are very few people who has an idea where the problem lies, but more often we hear that even the top Honda engineers are lost. They just don’t know how to solve the problem! That is the worst thing that McLaren management wants to hear.

Hasegawa nr 1

For some time it has been obvious that the cooperation between the parties will end. How it will happen and when, is not clear, but the patience of McLaren has run out already long time ago.

If McLaren wants to be successful again, they have to find a new engine partner, and as soon as possible. We hear that Mercedes, their old partner, could be the solution. I have no idea if that is truly the case, but most of us know, that as an engine customer with MB, the McLaren story on 2018 would be different. A lot different.

For the sake of F1 and especially for McLaren, I hope that old friends will find their common ways again and McLaren would come back to the battle of front places, where it should be. Moneywise the divorce with Honda could cost almost 100 millions, I’ve been told, but it is one of those things that if you want play successfully this complex sport of F1, you should play it with tools that makes success a possibility.

Even for Honda it would be better to get out of F1 as soon as possible and stop hurting it’s image any more. However, they have already a new contract with Sauber for 2018 and that is very interesting thing. Would be more than interesting to be as a fly in the Honda HQ in Tokyo, when the big boys are discussing their present and coming F1 projects. Their honor will not take it easily, if the decision is to quit and walk away from F1. I don’t want to see that. I hope that they can find the solutions to their problems and Honda would be again as successful as they have been in the past.

RANKKA REISSU

Liberty Media ja FIA ovat julkistaneet kauden 2018 F1 kalenterin ja siihen mahtuu yhteensä 21 kisaviikonloppua. Vaikka kisoja on vain yksi enemmän kuin tällä kaudella niin pakko sanoa, että edessä on talleille ja kaikille muillekin, jotka kiertävät kaikki kisat, rankka reissu.

Nyt liikutaan, mielestäni, kisojen määrän äärirajoilla, enkä tarkoita sitä, etteikö porukat jaksaisi ja pystyisi fyysisesti kiertämään vielä useampiakin kisoja kausittain. Paljon enemmän pitäisi, niin FIA:n kuin Liberty Mediankin, miettiä sitä, johtaako kisojen määrän kasvu yleisön osalta kyllästymiseen. Se vaara on ihan oikea ja aito, sillä mitä enemmän kisoja on kalenterissa, sitä vähäisemmäksi jokaisen kisan merkitys muuttuu. Se ei voi olla hyvä suuntaus.

Toki kisaviikonloppujen ohjelmaa voisi helposti keventää ja esimerkiksi luopua kokonaan perjantain vapaista harjoituksista. Kisaviikonloput voisi puristaa kahden päivän mittaisiksi F1-happeningeiksi, joissa lauantaiaamuisin harjoiteltaisiin ja säädettäisiin autoja vaikka kahden tunnin ajan. Sitten iltapäivällä vedettäisiin aika-ajo. Sunnuntaisin otettaisiin jälleen käyttöön aamupäivällä, esimerkiksi klo 11.00 30 minuutin lämmittely/kokeilu-jakso ja iltapäivällä ajettaisiin itse kisa. Parc fermestä luovuttaisiin siten, että sunnuntaisin autoja saisi säätää aamu yhdeksästä lämmittelyajon alkuun ja vielä sen aikana.

Tämä ei luonnollisestikaan poistaisi pelkoani yleisestä kyllästymisestä, jos kisojen määrä kasvaisi tästä nykyisestä. Tulisivatpahan kisaviikonloput vähän vähemmän rasittaviksi ainakin tallien mekaanikoille, insinööreille ja koko muulle väelle.

f1-canadian-gp-2017-sebastian-vettel-ferrari-sf70h

Se miksi Liberty Median päälliköt puhuvat kilpailujen määrän kasvattamisesta, johtuu siitä, että vain kisojen määrän kasvulla voidaan tehdä enemmän rahaa. Toki sitä rahaa saisivat kaikki ne jotka sen jakamisesta pääsevät osallisiksi, mutta olisiko edes se riittävä kannustin talleille ja aivan erityisesti sille porukalle, joka vuosittain kiertää kaikki kisat. Epäilen sitä vahvasti.

Ensi kaudella, erityisesti kesä-heinäkuussa, mitataan reissumiesten ja naisten kuntoa ja innostusta kun 24.6. – 8.7. ajetaan kolme kisaa, Ranskan, Itävallan ja Britannian kisat viikoin välein. Sitten vielä loppukuusta, siis heinäkuussa, ajetaan Saksan ja Unkarin kisat viikon välein. Tämä yhteen puristaminen tehdään sen takia, että Jalkapallon MM-finaali (15.7.) ei menisi päällekkäin F1-kisan kanssa. Nyt se peli pelataan  Britannian ja Saksan kisojen välissä, sille vapaaksi jätettynä viikonloppuna. Samalla varmistettiin F1 väen ”kesäloma”, pyhittämällä elokuu lähes kokonaan vapaaksi GP-kisoista. Ainoa kisa, Belgian GP,  ajetaan 26.8. 2018.

Oli hyvä päätös jättää 15.7. jalkapallon MM-finaalille vapaaksi. Se, että myös elokuinen lomakuukausi edelleen haluttiin säilyttää oli hyvä juttu. Jos kuitenkin kisoja halutaan enemmän kuin 21, silloin on vaara, vaikka jalkapallon MM-kisat pelataan vain neljän vuoden välein, että elokuun lomakuukauteen sijoitetaan yhden kisan sijasta  useampia. Toivottavasti ei, sillä mukana yli 23 vuotta sarjaa joka kisan kiertäneenä tiedän, että ilman edes kohtuulista taukoa se käy fyysisesti ja henkisesti liian raskaaksi.