KIMI JA SAUBER-FERRARI

Miten se on selitettävissä, että maailmanmestaruuden ja 20 osakilpailua voittanut mies, joka kaiken lisäksi on noussut palkintopallille yhteensä 100 kertaa on valmis siirtymään talliin, jolla ei voiteta yhtään kilpailua ja todennäköisesti ei nousta edes palkintopallille kertaakaan ensi kauden aikana? Jos Sauber-tallin tarjoama rahallinen korvaus olisi päätä huimaava, sen ymmärtäisi helpommin, mutta kun se ei voi sitä olla. Eli mikä vetää Kimi Räikkösen Ferrari-pestin jälkeen yhä uudelleen lähtöruudukkoon ja kisailemiseen keskikastin tallin autolla? Vastauksia voi olla useampia, mutta veikkaan, että se suurin syy on uteliaisuus ja hillitön halu ajaa edelleen kilpaa muita vastaan. Mitä saavutuksiin tulee, niin niitä on jo nyt enemmän kuin ”laki vaatii”, eli se ei ole se juttu. Se on kilpaileminen toisia vastaan ja siihen Sauberin auto antaa ainakin tämän kauden perusteella mahdollisuuden. Charles Leclerc, tämän kauden Sauber-kuski, joka ottaa Kimin paikan Ferrarilla, on ajanut pisteille seitsemän kertaa ja ollut parhaimmillaan seitsemäs (Venäjän GP syyskuun lopulla).  Eli voidaan odottaa jotakin samanlaista tai mistä sen tietää vaikka Sauber onnistuisi rakentamaan niin hyvän auton, että Räikkönen tekisi tavallaan ”Lotukset” uudemman kerran. Ihan sellaiseen menestyssaumaan en näillä istumilla jaksa uskoa, mutta on aivan varmaa, että joinkin asteen yllätyksiä on varmuudella odotettavissa.

george-russell-williams-1

George Russell

Edellisessä blogissani arvuuttelin Williamsin kuljettajavalintoja ja nyt tiedämme sen, että toisella autolla ajaa useamman vuoden sopimuksella lahjakas britti George Russell, 20. Erinomainen päätös sillä sen pohjana oli kuljettajan taidot ja nopeus eikä pelkästään sponsoripaketin lihavuus. Jospa Claire Williams yhdessä Paddy Lowen ja isäpapan kanssa päätyisivät vielä Esteban Oconin valintaan, silloin ainakin kuljettajapari olisi taidollisesti kunnossa. En halua aliarvioida Sergei Sirotkinia kuljettajana, mutta jokainen ymmärtää, että mies sai paikan täksi kaudeksi suurelta osin mukanaan tuomien rahojen takia.

Mainokset

SURULLISTA

On aikoihin eletty kun meikäläinen kirjoittaa ajatuksiaan viikonloppuna ajetun F1 GP:n jälkeen, missä kaksi suomalaista nousi palkintopallille ja tarinan otsikoksi valitsen sanan ”surullista”. Näin on maailma ja erityisesti F1-maailma muuttunut viime vuosina. Kun aikanaan, tarkemmin syksyllä 1989 JJ Lehto, alias Jyrki Järvilehto, ajoi Jerezissä, Euroopan GP:ssä Onyx-Fordilla, 17. lähtöruutuun, veikkasimme ystävien kanssa, että ”nyt on kaikki mahikset ajaa pistesijoille”! Silloin olimme erittäin innostuneita, koska mahdollisuudet näyttivät hyviltä. No, se kisa päättyi JJ:ltä keskeytykseen  20. ajetun kierroksen jälkeen 12. sijalta.

Nyt, Saksassa, Hockenheimin radalla Valtteri Bottas ajoi toiseksi ja Kimi Räikkönen kolmanneksi ja olin vähän surullinen. En tulosten takia vaan siksi, että kisan kuluessa tuli selväksi, että molemmat suomalaiset kuljettajat ovat talleissaan kakkoskuskin asemassa, eli tekevät töitä sen eteen, että ykköskuskit pärjäävät mahdollisimman hyvin. Eli toisin sanoen, jos ykköskuskit ovat kisassa mukana ja kakkoskuskit heidän edellään niin, että välissä ei ole vastustajia, niin aina enemmin tai myöhemmin tulee kehotus päästää ykköskuljettajat ohi parempien pisteiden kimppuun. Näin se on nyt ja siksi olen surullinen.

Kilpailun voittaja, Lewis Hamilton ajoi hienon kilpailun ja voitti vaikka starttasi kisaan 14. lähtöruudusta aika-ajon hydrauliikkaongelmien takia. Voitosta hän saa toki kiittää Ferrarin Sebastian Vetteliä joka 16 kierrosta ennen ruutulipun heilahdusta ajoi johtopaikalta radalta ulos sateen kastelemalta radalta. Myös Hamilton törmäsi ongelmiin kun radioyhteys varikon ja hänen välillä meni kilpaa huutamiseksi. Hamilton ei tiennyt pitikö mennä varikolle vai ei ja se johti siihen että hän oli menossa jo varikolle, kun sitten päättikin palata radalle ja jatkaa ajamista. Näin tehdessään hän ylitti rajat joita ei sääntöjen mukaan saisi ylittää. Lähes kaikki odottivat siitä britille vähintään viiden sekunnin aikasakkoa. No, aikasakkoa ei tullut vaan pelkkä nuhtelu. Vähän naurettavaa. Varsinkin kun on olemassa ennakkotapauksia joissa on lätkäisty aikasakkoja ja lähtöruuturangaistuksia vastaavista rikkeistä. Tällainen tuomarityöskentely tekee minut…surulliseksi.

Kisan jälkeen Hamilton lausui tunteneensa ”Jeesuksen läsnäolon ja sen olleen vastaus hänen rukouksiinsa”. Lisäksi Hamilton kehui kilpailua ja ajamista siinä yhdeksi hänen parhaistaan, ikinä. Well, well, olisiko lausunto ollut samanlainen jos Vettel ei olisi liukastunut rengasvalliin, vaan ajanut Ferrarillaan kilpailun voittajaksi? Hamilton ei ole ainoa joka on julkisesti sanonut korkeimpien voimien auttaneen häntä ajamisessaan. Edellinen jonka minä hyvin muistan oli Ayrton Senna. Eiköhän kummankin kuljettajan kohdalla ole ollut kysymyksessä vain äärimmäisen kehittynyt kilpa-auton ajamiseen liittyvä taito. Silloin kun joku alkaa luottamaan näinkin vaarallisessa työssä korkeampiin voimiin, se tekee minut…surulliseksi.

f1-german-gp-2018-race-winner-lewis-hamilton-mercedes-amg-f1-celebrates-on-the-podium
Hamilton ja Jeesus

Se, että Hamilton nousu voittajaksi, vaikka aloitti kilpailun 14. lähtöruudusta osoitti vain sen, että sarjassa on kaksi tallia, Mercedes ja Ferrari, jotka voivat lähes kaikissa kisoissa nousta palkintopallitaisteluun, vaikka aloittaisivat kilpailut kaikkien muiden takaa. Niin ylivoimaisia ne ovat kaikkiin muihin verrattuna. No, Red Bull voi jonkin verran tätä väittämää perustellusti arvostella, mutta näin se pitkälti on. Monaco lienee ainoa rata missä kaikkien muiden takaa starttaamalla jopa Ferrari ja Mercedes ovat vaikeuksissa. Mutta se onkin Monaco…rata jolla ei voi ohittaa. Tämäkin kahden tallin ylivoima tekee minut surulliseksi.

S Marchionne 2018

Sergio Marchionne

Todellista surua tunsin myös kun kuulin Ferrarin ja FIAT:in johtajan, Sergio Marchionnen, 66, sairastuneen äkillisesti niin vaikeasti, että hänen piti välittömästi lopettaa työnteko. Ikävä muistutus taas kerran siitä, että mikään ei jatku ikuisesti, vaikka niin herkästi me kaikki tunnumme niin ajattelevan. Surullinen juttu.

ILON PILAAJA

Sebastian Vettelin napatessa Saksan GP-kisan paalupaikan, tavallaan Valtteri Bottaksen ja Kimi Räikkösen ”nenän edestä”, voidaan kai sanoa, että hän oli meidän suomalaisten ilon pilaaja. No, saksalainen teki Ferrarillaan loistavaa työtä ja puristi itsensä väkisin ykköseksi, lyöden Bottaksen 0,204 ja Räikkösen 0,335 sekunnilla. Peli oli selvä ja hatunnoston arvoinen. Vettelillä on ennen huomista Saksan kisaa 8 pisteen johto Lewis Hamiltoniin verrattuna ja nyt tilanne näyttää hänen kannaltaan hyvältä. Hyvältä sikäli, että Hamiltonin aika-ajo mureni auton tekniseen vikaan heti Q1:sen jälkeen. Britti joutunee aloittamaan kisan 15. lähtöruudusta ja se tekee ainakin voitosta ajamisen vaikeaksi. Englannissa Hamilton nousi alkuvaikeuksien (putosi Kimin kanssa kolaroituaan P20 sijalle) jälkeen lopulta peräti toiseksi. Jotakin samanlaista häneltä voi odottaa nytkin. Ainakin kärjen tuntumaan hän varmuudella yltää.

Kuljettajakaruselli pyörii nyt todella vinhasti ja F1 media heittää uusia kuljettajapareja lähes päivittäin. Mercedeksen vahvistaessa ennen tätä viikonloppua molempien kuljettajiensa jatkosopimukset, voidaan sanoa, että ainoa varma pari joka jatkaa ensi kaudellakin on Hamilton-Bottas. Lähes varmaa on myös parin Max Verstappen-Daniel Ricciardo jatkaminen Red Bullilla. Kunhan australialainen piirtää puumerkkinsä sopimukseen, asia on valmis. Kimi Räikkösen ympärillä kuhisee normaaliin tyyliin, tähän aikaan vuodesta, todistelu siitä, että joku vie hänen paikkansa Ferrarilla. Vahvimmin ehdolla on Ferrarin oman akatemian kasvatti, monacolainen Charles Leclerc. Hän on esittänyt erittäin hyviä otteita Sauberilla ja on tiettävästi Ferrari-päällikkö Sergio Marchionnen mieleinen mies Räikkösen korvaajaksi. Nyt on kuitenkin niin, että Marchionne sairastaa juuri tällä hetkellä jotakin sairautta sen verran vakavasti, että hän siirtynee päätöksen tekijän paikalta pois vielä tämän kesän aikana. Ferrarilla on menossa uuden päällikön haku ja vaikka prosessi voi olla hidas ja pitkäkin, niin Marchionnen on itsensä takia siirryttävä Italiasta tihkuneiden tietojen mukaan melko nopeastikin takavasemmalle hoitamaan ja hoidattamaan itseään. Sillä voi olla suurikin vaikutus Ferrarin kuljettajan valintaan.

Mitä Saksan kilpailulta voi odottaa? Uskon, että jotakin hyvää ja tämä käsitykseni perustuu siihen, että renkaat kuluvat kiitettävän nopeasti huonoon kuntoon. Se asettaa tallien taktiset suunnittelijat kovan haasteen eteen. Kaikki kärkimiehet yrittävät selvitä kisan, jos sää sen vain sallii, yhdellä stopilla ja sen myötä jotkut saattavat törmätä vaikeuksiin. Ja jo pelkästään se, että Hamilton starttaa 15. ruudusta ja Red Bullin Daniel Ricciardo kaikkien takaa, konehuoneen muutosten takia, takaavat hyvää viihdettä lähes läpi koko kisan. Ja parasta olisi luonnollisesti se, että niin Valtteri kuin Kimikin seisoisivat palkintokorokkeella kisan päätyttyä.

TOTO WOLFF, PYSY ASIASSA

Kun on neljä kautta peräjälkeen saanut riehua kukkona tunkiolla, niin vastoinkäymisten nieleminen onkin hankalampi juttu. Ja mikä se helpompaa kuin muiden syyttely, kun omat hommat ei sujukaan niin kuin ennen. Kimi Räikkösen osuminen Ferrarillaan Lewis Hamiltonin Mercedekseen kisan ensimmäisellä kierroksella, johti Hamiltonin pyörähdykseen ja putoamiseen koko joukon hännille. Tilanne oli aivan normaali kisatilanne, missä kovassa vauhdissa, kapeahkolla tiellä, tilaa oli vain rajallisesti ja niinpä autot osuivat kevyesti toisiinsa. Molemmat pystyivät jatkamaan kisaamista sillä erolla, että Räikkönen pysyi kärkiporukassa, mutta Hamilton ei.

Kisan jälkeen Mercedeksen tallipäällikkö, Toto Wolff, jota suuresti arvostan reiluna ja mukavana miehenä, loihti sanomaan, että ”vähän se Kimin osuma vaikutti tahalliselta” tai sinne päin. Joopa joo! On aikoihin eletty kun menestykseen tottunut talli, ja tässä tapauksessa sen päällikkö, menee murjaisemaan jotakin tuollaista. Se on vähän kun kusisi omaan pesään. F1-sarjalla on ihan tarpeeksi huolia ja murheita edessäpäin ilman, että yksi sen suurista (Mercedes) kaataa kuraa omaehtoisesti sarjan päälle. Sarja on muutenkin tällä hetkellä vain kahden tallin välistä kisaamista paremmuudesta. Kaikki muut, jopa silloin tällöin väläyttävä Red Bull Racing, ovat vain sivuroolissa kaikkien muiden tallien kanssa. Nyt ei kannattaisi solvata omaa sarjaa ja antaa siitä sellaista kuvaa, että voittoon yltääkseen kannattaa aina silloin tällöin ajaa vaikka tahallaan vastustajan päälle. Sitä nimittäin Kimi Räikkönen ei todellakaan Silverstonessa tehnyt. Eikä liioin Sebastian Vettel Ranskan osakilpailussa.

Onneksi nyt on kaksi viikkoa aikaa rauhoittua ennen seuraavaa kisaa, joka ajetaan Hockenheimin radalla Saksassa. Väliviikonloppu on pyhitetty jalkapallon MM-kisoille ja sen loppuottelulle. Toivotaan, että Herr Wolff on sinä aikana huomannut mitä tuli kiivastuksissa sanottua. Joka tapauksessa Britannian F1 osakilpailu oli erittäin viihdyttävä ja loppua kohden jännittävä. Toivottavasti saamme jatkossa lisää tällaisia kilpailuja.

 

HAMILTON, VETTEL JA BOTTAS

Britannian GP:n perjantaipäivän nopeimmat miehet Silverstonen radalla olivat Lewis Hamilton, Sebastian Vettel ja Valtteri Bottas. Heidän takana seuraavat kuskit olivat Kimi Räikkönen ja Daniel Ricciardo. Ei mitään yllättävää niissäkään nimissä. Sen sijaan kuudenneksi nopein, toisessa harjoituksessa oli McLarenin Fernando Alonso. Se oli yllätys, lähinnä sijoituksen osalta. Ero kärkeen oli kuitenkin massiivinen 1,7 sekuntia.

Viikon F1-tarina oli kuitenkin McLaren-pomon, Eric Boullierin, ero McLarenin kisatoiminnan johdosta. Välittömästi. Zak Brown (ja osakkeenomistajat ?) valitsivat tilalle, urheilutoiminnan johtajan tittelillä amerikkalaistuneen brasilialaisen Gil de Ferranin, 50. Kausina 1993-1994 hän ajoi F3000-sarjaa Paul Stewartin tallissa. Sen lähemmäksi hän ei kuljettajana päässyt F1-sarjaa. Sen sijaan ura aukeni ja myöhemmin loisti rapakon takana IndyCar-sarjassa. Timanttina Indy500-kisan voitto 2003, jonka jälkeen hän ripusti ajohanskat naulaan. Onko hän oikea ja paras mies nostamaan McLarenin nykyisesti suosta? Totta kai miehelle on annettava aikaa, jotta voi näyttää minkälainen johtaja hän on, mutta vähän pikapäätös miehen kiinnittämisestä kertoo enemmän McLarenin pahasta kriisistä kuin harkitusta päätöksenteosta.  Päällikkö-Brown toki totesi Silverstonen kisaviikonlopun aattona, että McLarenin matka takaisin huipulle ”vie useampia vuosia”. Siltä osin vanhassa suuruudessa ja sen nykyisessä johtajassa on realismia. Toivotaan parasta.

Pomo Gil de Ferran 2018
McLaren päällikkö, Gil de Ferran

Muutama kuski onnistui rikkomaan autonsa Silverstonen radan kaiteisiin. Nimet Romain Grosjean ja Max Verstappen tuskin yllättävät ketään. FP1:ssä miehet pysyivät vielä radalla, ja olivat 7. ja 8. nopeimmat, mutta toinen treeni meni sitten huonommin. No, huominen voi kaiken muuttaa ja olen varma, että molemmat mahtuvat helposti 10 sakkiin aika-ajossa ja Verstappen voi nousta taistelemaan ihan kärkiruuduista.

Sääennuste lupaa Silverstoneen lämmintä keliä, mikä ei todellakaan ole aina ollut tilanne. Tuskin missään muualla, ehkä poissuljettuna Spa-Francorchamps, on jouduttu vuosien aikana ajamaan niin usein sateessa kuin on tapahtunut Silverstonessa. Siksi säästä, hyvästä sellaisesta on Silverstonen kohdalla luvallista puhua. Toisaalta ei lämmin sää aina tarkoita poutakeliä.

MERCEDEKSEN MUSTA SUNNUNTAI

Mikään ei kestä ikuisesti. Mercedeksen F1-tallin lähes täydellinen hallinta kaudesta 2014 lähtien on tullut nyt päätepisteeseensä. Tai ainakin väliaikaiseen sellaiseen. Muut, lähinnä Ferrari ja Red Bull ovat ottaneet Mercedeksen etumatkan kiinni ja joillakin radoilla menneet johtotähdestä jopa ohi. Kiristynyt kilpailu on pistänyt Mercedeksen uuden, heille oudon, haasteen eteen. Nyt ei riitäkään, että ottaa paketista vain 95 % irti ja silti lyö muut mennen tullen. Nyt on otettava paketista kaikki irti ja silloin mennään aika ajoin ”punaiselle” tai harmaalle alueelle, missä luotettavuus saattaa tulla ongelmaksi. Näin kävi kummallekin Mersu-kuskille, niin paalumies Valtteri Bottakselle kuin sarjajohdossa olleelle Lewis Hamiltonille. Kummankin autossa tekniikka petti ja hopeanuolet jäivät Itävallassa radan varteen. Tuplakeskeytys johto siihen, että Ferrarin Sebastian Vettel siirtyi taas kuljettajien sarjan johtoon, toki vain pisteen turvin, ja valmistajien sarjassa Ferrari nousi piikkipaikalle. Siinä ero Mercedekseen on 10 pistettä (247-237).

Kimi on the gris austria 2018

Kimi: ”Eiköhän näytetä noille urpoille mistä kana kusee”!

Silloin ”kun kissat ovat poissa, hiiret hyppivät pöydille”. Max Verstappen otti hienon voiton Red Bullille, hänen ensimmäinen tällä kaudella ja muistutti sillä, että hän on huippuluokan rattimies, kunhan pitää päänsä kylmänä. Hänen voitosta huolimatta on pakko antaa taas isot aplodit Kimi Räikköselle, joka hyvän kisailun jälkeen ajoi toiseksi, ohittamalla matkan aikana sekä Daniel Ricciardon, että Sebastian Vettelin. Onko Räikkösen ajamisessa tapahtunut joku vapautuminen, tai jotakin muuta outoa, koska nyt kun hän ehkä tietää ajavansa viimeistä kauttaan Ferrarilla, vauhti sen kuin kiihtyy. Mene ja tiedä? Itse en näihin vapautumisiin ja henkisiin helpotuksiin usko, mutta jospa Kimi Matias niin tekee? Mielestäni nyt on vain tapahtunut niin, että Ferrari, mallia 2018, sopii Räikkösen ajotyyliin hyvin ja kun tieto renkaiden hyväksikäytöstä on koko ajan, kauden edetessä, kasvanut, tulostakin syntyy. Tässä mielessä loppukautta on hauska seurata.

Todetaan vielä, että kun Mercedes törmäsi ongelmiinsa, niin Haas, Force India ja Sauber käyttivät tilaisuuden hyväkseen, ottamalla kukin kummallakin autolla pisteitä. Ja kai sekin on sanottava, että vanha sotaratsu, Fernando Alonso, ajoi varikkostartin jälkeen kahdeksanneksi. Kova juttu, varsinkin kun hänen lahjakkaaksi väitetty tallikaverinsa, Stoffel Vandoorne, jäi sijalle 15. Se, että loistaa GP3 ja F2-sarjoissa ei merkitse automaattisesti sitä, että loistaa myös F1-sarjassa. Pidetään tämä mielessä kun seurataan nyt Sauberilla ajavan Charles Leclercin tekemisiä tämän kauden aikana.

ONKO ASIA NYT SELVÄ?

Kun Italian suurin urheilun päivälehti La Cazzetto dello Sport kirjoittaa, että Ferrari on päättänyt ottaa ensi kaudeksi 21-vuotiaan monacolaisen lahjakkuuden, Charles Leclercin, Kimi Räikkösen tilalle, sitä lienee paras uskoa. Jos joku pitää sitä suurena yllätyksenä, niin vähän sitä ihmettelen, sillä Kimi Räikkönen täyttää syksyllä 39-vuottta eikä tekemisessä ole sitä samaa Kimiä mitä näimme vielä parin Lotus-kauden aikana 2012-2013. F1-maailma on armoton ja voi oikeasti ihmetellä, että Ferrari luotti näiden kolmen viimeiseen kauden aikana vanhaan sotaratsuunsa ja heidän viimeiseen kuljettajien maailmanmestariinsa näinkin pitkään. Kimi Räikkösellä on ollut hyvä F1-ura, sitä ei kukaan voi kieltää. 20 GP-voittoa, kolmen eri tallin autoilla, ja kauden 2007 maailmanmestaruus ovat tekoja, joista kuka tahansa voisi olla ylpeä. Meille suomalaisille Kimi Räikkönen oli kuin taivaan lahja kun super-idoliksi noussut Mika Häkkinen päätti kauden 2001 jälkeen lopettaa oman F1-uransa. Ja eräänlaisena ”taivaan lahjana” hän on meille koko ajan ollut. Jäämies tulee jättämään kylmän jäljen jälkeensä kun hän lopulta jättää F1-radat ja varikot.

Italialaislehden tieto kaipaa luonnollisesti Ferrarilta vahvistuksen ja mikä paikka siihen olisi sopivampi kuin Monza, jossa ajetaan Italian GP 2. päivä syyskuuta. Samassa paikassa syksyllä 2006 Ferrari ilmoitti Michael Schumacherin lopettamisesta ja Kimi Räikkösen kiinnittämisestä Ferrarin kuljettajaksi. Eli siihen asti joudumme odottamaan virallisia päätöksiä, ellei sitten Ferrarilla väsytä ”asian salassa pitämiseen”. Sekin on mahdollista.

Leclerc austria 2018

Charles Leclerc

Tänään ajettiin Itävallan GP:n perjantain harjoitukset Spielbergin Red Bull Circuitilla ja ne mentiin odotetusti Mercedeksen Lewis Hamiltonin komennuksessa. Hän oli molempien harjoitusten nopein. Meidän kannalta oli hyvää se, että valtteri Bottas oli kummankin harjoituksen kakkonen, jääden ensin +0,127 ja sitten myöhemmin + 0,176 sekuntia tallikaveristaan. Erot olivat niin pieniä, että Hamiltonilla ei ole varaa paukutella henkseleitään, vaan jatkaa nöyränä valmistautumistaan. Muuten kooden nopeimman joukossa olivat jälleen kerran Mercedeksen, Red Bullin ja Ferrarin miehet. Eli ei mitään uutta auringon alla.

Kimi Räikkönen oli molemmissa harjoituksissa kuudenneksi nopein. Tätä on nähty ennenkin ja silti mies voi ponnahtaa sieltä vielä mukaan paalupaikkataisteluun, kunhan keritään huomiseen (lauantai) iltapäivään.

Kierrosajoiltaan kauden lyhyin rata merkitsee myös sitä, että aikaerot kuljettajien kesken tulevat olemaan hyvin pieniä. Ja se puolestaan tarkoittaa sitä, että pienetkin virheet voivat kostautua useampienkin lähtöpaikkojen menettämisinä.