RICCIARDO PAALUPAIKALLA

Tällä hetkellä F1-sarjan kärjessä on pieni joukko kuljettajia, jotka kaikki ovat ilman jatkosopimusta tämän kauden jälkeen. Mercedeksen Lewis Hamilton, hänen tallikaverinsa Valtteri Bottas, Kiinan kisan voittaja, Red Bullin Daniel Ricciardo ja Ferrarin Kimi Räikkönen. On lähes 100 % varmaa, että Hamiltonin jatkosopimus Mercedeksen kanssa valmistunee ja vahvistunee ehkä vielä ennen juhannusta, kunhan osapuolet pääsevät palkasta yksimielisyyteen. Muut sopimukseen liittyvät asiat lienee jo sovittu. Hamiltonin kannalta neuvotteluasemaa on hieman heikentänyt hänen alkukauden epätasaisuus ja voitottomuus, mutta siitä huolimatta asiat saataneen ratkaistua.

Valtteri Bottaksen kohdalla tilanne on vaikeampi. Hänen kohdalla joudumme mitä todennäköisemmin odottamaan loppukesään, ennen kuin Mercedes tekee häneen liittyviä päätöksiä, ellei sitten sopimuksessa ole tarkkaan määritelty, milloin jatkosta on sovittava. Kaikkein tärkeintä Valtterin kannalta on se, että hän jatkaa vahvoja esityksiään kisaviikonloppuisin. Tekojen on nyt puhuttava.

Kimi Kiinan gridillä 2018

Kimi Räikkösen kohdalla kaikki, toki lähinnä median edustajat, puhuvat, että nyt viimeisellä Ferrarin maailmanmestarilla on menossa viimeinen kausi F1-kuljettajana. Se on hyvin mahdollista, mutta jos teot radoilla ovat jatkossakin sitä tasoa mitä olemme nähneet kolmen ensimmäisen kisaviikonlopun aikana, niin ei ole helppo päätös näyttää Kimille ovea ja toivottaa hyvää matkaa eläkkeelle. Ei varsinkaan sen takia, että hänen tallikaverinsa, Sebastian Vettel, haluaa mieluummin ajaa Ferrarin autoja Kimin kuin jonkun muun kanssa. Vettelin sopimus jatkuu kauden 2020 loppuun asti, enkä ihmettelisi, jos parivaljakko kaikista huhuista huolimatta jatkaa yhdessä siihen asti. Räikkösen kohdalla niin Ferrari kuin Vettelkin tietävät tasan tarkkaan mitä saavat. Nopean ja yhteistyökykyisen kuljettajan. Jos Räikkösen ura Ferrarilla päättyy, niin siten sen paikan täyttäjän paalupaikalla on Red Bullin Daniel Riccciardo, joka Kiinan kisan varikkohuhujen mukaan (MotorSport.com/M Hughes) olisi jo tehnyt Ferrarin kanssa esisopimuksen. Vahvistamattomien huhujen mukaan esisopimuksen kaksipuolinen dead-line on kesäkuun 30. päivä, johon mennessä kumpikaan osapuoli ei saa tehdä muita sopimuksia. Tuohon päivämäärään asti Ricciardo on ikään kuin Ferrarin mies ja hän saa tältä ajalta jopa hieman tiliä. Osapuolten on käytettävä kyseinen ajanjakso tulevaisuudesta sopimiseksi. Vaikka tämä on tämän hetken tilanne, vahvistamaton kuten sanottu, mies on edelleen myös Red Bullin ”ostolistan” kärjessä. Red Bull on ilmoittanut, että he haluavat asiaan ratkaisun ja vastauksen Monacon Grand Prix kisan loppuun mennessä. Eli ennen kesäkuun 30.päivää, joka on Ferrarin esisopimuksen dead-line. Ricciardo ei voi tehdä minkäänlaisia sopimuksia ennen tuota päivämäärää. riippumatta kuinka paljon Red Bull haluaisikin häneltä vastauksen. Daniel ja Kimi podiumilla Kiina 2018

Sopimuksen syntyminen Ricciardon ja Ferrarin välillä sisältää monia hankalia yksityiskohtia. Mitä Sebastian Vettel asiasta sanoo? Vettelin ja Ricciardon yhteinen kausi (2014) oli nelinkertaiselle maailmanmestarille rankka kausi, koska sen aikana hän ei ottanut yhtään voittoa eikä yhtään paalupaikkaa. Sen sijaan Ricciardo otti silloin kolme voittoa. Voi olla, että Vettelillä on paljonkin sanottavaa, jos Ferrari vaihtaa Räikkösen australialaiseen. Ricciardo on jo sen ikäinen (29v), että nyt hänen on tehtävä se ensimmäinen kunnon tili ja jos se syntyy Red Bullin kanssa, niin sitten syntyy. Toisaalta vaikka palkka on tärkeä asia, yhtä paljon merkitsee Red Bullin kohdalla se, kuinka kilpailukykyisen auton se pystyy Riccciardolle antamaan. Eikä helpotusta päätöksentekoon tuo sekään, että jopa tallin moottorisopimus kaudeksi 2019 on auki. Jo tästäkin syystä Ferrari-vaihtoehto, mahdollisine pitkine sopimuksineen, on erittäin houkutteleva. Ihan ylimääräinen bonus Ferrarin kannalta on se, että Daniel Ricciardon olemusta kirkastaa hänen vanhempiensa italialaiset juuret. Hänen isä muutti Sisiliasta Australiaan pienenä poikana ja vaikka Grace-äiti on syntyjään australialainen, hänen vanhempansa ovat kotoisin Etelä-Italiasta.

Silloin kun italialainen F1-media alkaa säännöllisesti puhua siitä, kenet tallin pitäisi valita kuljettajakseen, Maranellossa väitetään kivenkovaa, että niillä puheilla ja kirjoituksilla ei ole mitään merkitystä. Joopa joo, niin me olemme vuosikymmenten aikana kuulleet. Totuus on kuitenkin yllättävä. Maranellossa luetaan jokaisen italialaisen F1-toimittajan tarinat tarkkaakin tarkemmin. ja nyt enemmistö on jutuissaan kallistunut vahvasti Daniel Ricciardon valinnan kannalle. Kaikesta tästä huolimatta uskallan väittää, että Kimi Räikkösen jatkaminen Ferrarilla myös kaudella 2019 on mahdollista.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s